sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Outokummulta tulosvaroitus ja irtisanomisilmoitus

11.12.2008 9:23 | Päivitetty: 11.12.2008 10:00

Teräsyhtiö Outokummun loppuvuoden tulos jää ennakoitua heikommaksi. Pääsyynä tuloksen heikkenemiseen on ruostumattoman teräksen kysynnän väheneminen arvioitua voimakkaammin.

Outokumpu ryhtyy karsimaan kiinteitä kustannuksiaan 50 miljoonalla eurolla vuonna 2009 kannattavuuden ja kassavirran parantamiseksi.

Kustannussäästöt toteutetaan pääosin henkilöstövähennyksillä.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat pääkonttoritoiminnoissa 350 työntekijää eri maissa ja Ruotsissa tuotannossa 450 henkeä.

Suurin osa Outokummun pääkonttoritoiminnoista on Suomessa.

”Markkinatilanne on heikentynyt paljon nopeammin kuin vielä lokakuussa oletimme johtuen finanssikriisin vaikutuksista asiakkaisiimme. Näkyvyys vuoteen 2009 on erittäin huono, mutta meidän on oletettava, että tilanne ei ehkä parane. Siitä syystä teemme nyt voimakkaita toimenpiteitä parantaaksemme kassavirtaa ja kannattavuutta. Valitettavasti emme voi välttyä harkitsemasta henkilöstövähennyksiä tässä yhteydessä”, toimitusjohtaja Juha Rantanen sanoo tiedotteessa.

Ruostumattoman teräksen kysyntä on Outokummun mukaan tällä hetkellä erittäin heikkoa. Kaikki asiakasryhmät ovat vähentäneet ostojaan.

Yhtiöt siirtävät investointejaan ja rakentaminen on alhaisella tasolla. Jakelijat minimoivat ostojaan ja alentavat varastojaan.

Raaka-aineiden hintojen laskiessa edelleen jakelijat lykkäävät yhä ostojaan odottaessaan alhaisempia hintoja.

Yhtiö arvioi, että sen operatiivinen tulos on viimeisellä vuosineljänneksellä noin 50 miljoonaa euroa tappiolla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.