8.9.2007 20:30
Harva tietää, että yksityishenkilö voi ostaa oikeuksia virallisesta päästökaupasta. Oikeudet voi myydä edelleen pörssissä tai mitätöidä. Mitätöinti tarkoittaa, että jossain päin Eurooppaa jää yksi tonni hiilidioksidia tuottamatta.
Päästökauppa on kuitenkin innostanut vasta harvoja yksityishenkilöitä. Tavallisten ihmisten päästökaupat ovat Suomessa vielä harvinaisia. Kahden vuoden aikana yksityisiä tilejä on Suomessa perustettu kymmenen, ja niistäkin lakkautettu jo pari.
Uusin päästökauppaan liittyvä liikeidea on ostaa oikeuksia suoraan yritykseltä, joka poistaa ne markkinoilta. Yksi tunnetuimmista päästöneutraloijista on brittiläinen Pure, jolla on päästökaupan lisäksi myös muita hiilidioksidia sitovia projekteja.
Suomessa ensimmäinen päästökauppayritys Last Drops aloitti toimintansa helmikuussa.
"On tuntunut jo pitemmän aikaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita päästökaupasta, mutta järjestelmä on heille liian hankala. Me ostamme ja mitätöimme oikeudet ihmisten puolesta", kertoo yrityksen toinen omistaja Ann-Sofie Peltoniemi.
Last Drops myy ensimmäisen kauden kiintiöitä kymmenellä eurolla tonnilta. Vastineeksi saa todistuksen hiilidioksiditonnin mitätöinnistä.
Suomessa Greenpeace, Luonnonsuojeluliitto, WWF ja Maan ystävät ovat pohtineet yhdessä, miten päästökauppahankkeisiin pitäisi suhtautua. Ympäristöjärjestöjen yhteinen huoli on puhtaan omantunnon ostaminen.
Ympäristöjärjestöjen mielestä päästöjen neutralisointi on parempi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään. Paras vaihtoehto olisi laskea elintasoa ja jättää vaikka lentomatka kokonaan väliin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi