26.4.2007 12:46
Osuuskauppojen ja kunnallisten päättäjien sidonnaisuudet harmittavat yksityisiä yrittäjiä. Suomen Yrittäjien sekä vähittäis- ja bensiinikauppiaiden tilaaman selvityksen mukaan kuntapäättäjät ovat suosineet osuuskauppoja ja niiden muodostamia yhtiöitä liikepaikkojen jaossa.
Selvityksen tekijän Hannu Laitisen mielestä Osuuskauppojen ja kunnallisten päätöksentekijöiden kytkökset ovat aiheuttaneet jääviysongelmia liikepaikoista päätettäessä. Selvityksen mukaan yli 70 prosenttia tutkituista sidonnaisuuksista on ollut sellaisia, että ne ovat saattaneet muodostaa hallintolain tai kunnallislain tarkoittaman esteellisyyden julkisessa päätöksenteossa.
Selvityksessä esimerkkitoimialana käytettiin huoltamokauppaa, jossa S-ryhmän ABC-ketju on kasvanut rytinällä viime vuosina. Selvityksen mukaan kasvu on perustunut suotuisiin kaavoituspäätöksiin 2000-luvun alkupuolella.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi