7.10.2008 6:10 | Päivitetty: 7.10.2008 19:00
Osakekurssit laskivat Tokion pörssin auettua Japanissa tiistaiaamuna.
Osakekurssien lasku loiveni Helsingin pörssissä tiistaina 1,2 prosenttiin edellispäivän rajun pudotuksen jälkeen. Kurssilaskua veti vakuutuskonserni Sammon osakkeen 16,7 prosentin lasku 12,00 euroon.
Kurssikehitystä kuvaava pörssin hintaindeksi laski 74 pistettä 6 339 pisteeseen. Painorajoitettu portfolioindeksi laski selvästi hintaindeksiä enemmän eli 2,7 prosenttia. Nokian osake nousi 3,5 prosenttia eli 0,43 euroa 12,64 euroon.
Aasian pörsseistä osa kääntyi tiistaina nousuun sen jälkeen, kun markkinoilla alettiin elätellä toiveita ohjauskorkojen laskusta eri puolilla maailmaa.
Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.
Euroopan pörssit olivat alkuiltapäivästä jälleen miinuksella, joka tosin jäi kauas maanantain erittäin pahoista tappioista.
Poikkeus oli Moskova, jossa maanantain romahdusmainen lasku vaihtui selväksi nousuksi.
Keskuspankkien uskottiin tai ainakin toivottiin suunnittelevan koordinoitua korko-operaatiota, joka herättäisi toivoa erittäin pahasti kärsineillä osakemarkkinoilla. Toivoa vahvisti Australian keskuspankki.
Se laski ohjauskorkoaan kokonaisen prosenttiyksikön kuuteen prosenttiin. Lasku oli kaksinkertainen ekonomistien odotuksiin verrattuna ja suurin kerta-alennus sitten vuoden 1992.
Korkopäätös veikin kurssit nousuun Australiassa. Japanissa keskuspankki jätti korot ennalleen, Indonesiassa korkoa jopa nostettiin inflaation pelossa. Niinpä Australian koronlaskun vaikutus muualla Aasiassa jäikin pieneksi.
Markkinoilla on runsaasti tilaisuuksia väijyä keskuspankkien korkopäätöksiä, sillä uutistoimisto Bloombergin mukaan ainakin tusina keskuspankkia eri puolilla maailmaa pitää korkokokouksiaan kuluvan kuun mittaan.
Ensimmäisen hyvin tarkoin seuratun tällaisen kokouksen pitää brittien keskuspankki The Bank of England jo ylihuomenna. Sen odotetaan laskevan ohjauskorkoa puolella prosenttiyksiköllä 4,5 prosenttiin. Yhdysvaltain keskuspankin Fedin seuraava korkopäätös on luvassa 29.10.
Poikkeusoloissa koroista voidaan kuitenkin päättää ylimääräisissäkin kokouksissa. Niin tapahtui esimerkiksi Yhdysvalloissa syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen, kun Fed laski korkoa askel askeleelta tasan yhden prosentin tasolle saakka.
Alhainen korko on eduksi osakekaupalle, jossa osakkeiden arvon ainakin teoriassa määräävät yrityksen tulevaisuuden kassavirta ja se korko, jolla tätä tulosta lasketaan nykyarvoon. Keskuspankit ovat kuitenkin olleet haluttomia koron laskuun, koska inflaatio ja sen odotukset ovat olleet niiden pirtaan liian korkealla tasolla ja inflaatiota taltutetaan korkealla korolla.
Aasian pörssit paniikissa 8.10.2008
Yhdysvaltojen osakkeet sukelsivat 7.10.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi