1.3.2010 16:12 | Päivitetty: 1.3.2010 20:28
Suomessa on PS3-konsoleita 80 000 kappaletta.
Sonyn PS3-pelikonsolien käyttäjät törmäsivät sunnuntaina ja maanantaina ongelmiin pelikoneensa kanssa. Sony myöntää ongelman olevan niin vakava, että PS3-konsolia ei yhtiön tiedotteen mukaan kannata käynnistää, ennen kuin ratkaisu on löytynyt.
Konsolit eivät ole saaneet yhteyttä Playstation Network -verkkoon. Koska monien pelien toiminnallisuus on kytköksissä verkkoon, pelit eivät käynnisty. Myös pelitallennusten ja pelisaavutusten kohdalla on ollut ongelmia.
Sony myöntää, että käynnistäminen saattaa johtaa näiden tallennusten katoamiseen.
Sony vahvisti maanantai-iltana, että syy on todennäköisesti pelikoneen sisäisessä kellossa. Käynnistyessään PS3 on muuttanut päivämääräksi vuoden 1999 viimeisen tai vuoden 2000 ensimmäisen päivän.
Kone näyttäisi olettavan vuoden 2010 olevan karkausvuosi, jolloin helmikuussa on 29 päivää, mikä on aiheuttanut ongelman.
Maailmalla on PS3-konsoleita 28 miljoonaa kappaletta. Suomessa niitä on 80 000. Sonyn mukaan ongelma koskee vanhoja PS3-malleja, ei uusia slim-malleja. HS:n tavoittamat pelaajat vahvistavat tämän.
Sonylla uskotaan ratkaisun ongelmaan löytyvän tiistai-iltaan mennessä.
Monet käyttäjät ottivat varman päälle jo ennen Sonyn ilmoitusta, eivätkä käynnistäneet konsoleitaan luettuaan netin keskustelupalstoilta toisten käyttäjien ongelmista.
Myös pääkaupunkiseudulla asuva Robert Kääriäinen jätti koneen maanantaina käynnistämättä.
"Ajattelin, että jos tämä on maailmanlaajuista, niin turha sitä on suotta käynnistää", 28-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva Kääriäinen sanoo.
Hän pelkää pelitallennustensa puolesta. Tallennusten myötä voivat kadota kymmenien pelituntien saavutukset.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi