sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

PTT: Ruuan hinnan nousupaineet hellittävät vasta ensi vuoden syksyllä

3.4.2008 21:37

Elintarvikkeiden hinnat nousivat tammikuussa Suomessa enemmän kuin missään muussa EU:n jäsenmaassa. Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) arvioi, että ruuan hinta nousee tämän vuoden aikana yhteensä seitsemän prosenttia.

Ruuan kallistuminen nostaa vuosi-inflaation 3,5 prosenttiin, ensi vuonna inflaation pitäisi laskea 2,4 prosenttiin.

PTT joutui korjaamaan hintaennustettaan. Vielä viime syksynä se ennusti, että ruoka kallistuu tänä vuonna vain 3,5 prosenttia.

Ensi vuonna ruuan hintapaineet rauhoittuvat, PTT arvioi. Nousua leikannee erityisesti syksyksi 2009 luvattu ruuan arvonlisäveron alentaminen. PTT arvioi, että se laskee ruuan hintaa lokakuussa 2009, jolloin ruuan hinnannousu jää ensi vuonna kahteen prosenttiin.

Tammikuussa ruoka kallistui keskimäärin viitisen prosenttia joulukuusta. Eniten eli kymmenen prosenttia nousivat maitotuotteiden, juustojen, munien, hedelmien sekä öljyjen ja rasvojen hinnat.

Viljatuotteet kallistuivat seitsemisen sekä kala ja liha noin kuusi prosenttia.

Muualla Euroopassa ruuan hinta on noussut jo aiemmin.

Suomessa nousut tulevat piikkeinä, koska elintarviketeollisuus käy hintaneuvottelut kaupan kanssa kolme kertaa vuodessa. Hinnat sovitaan neljäksi kuukaudeksi kerrallaan, yksi taite oli vuodenvaihde, seuraava tule vapun aikaan.

Tärkeimmän leipäviljan eli vehnän hinta on maailmanmarkkinoilla kaksinkertainen viime vuoden keskihintaan verrattuna. Suomessa vehnän tuottajahinta oli helmikuussa 70 prosenttia edellisvuotta korkeampi.

Viime vuonna ohran hinta nousi Suomessa 40 prosenttia, rukiin ja kauran hinnat kolmanneksen.

Myös rehuviljojen hinta on noussut. Rehua kuluu entistä enemmän, koska elintason nousu on nostanut maidon ja lihan kulutusta etenkin Aasiassa.

Huonot satovuodet ovat laskeneet viljavarastot ennätyksellisen alhaisiksi. Oman piikkinsä on tuonut myös kasvanut kiinnostus viljasta tehtävän polttoaine-etanolin tuotantoon.

Vilja on ruokaketjun alku, siksi sen kallistuminen nostaa myös muiden tuotteiden hintaa.

Vappuna nousevat ainakin maitotuotteiden hinnat. Valio on jo ilmoittanut nostavansa maidon tuottajahintaa keväällä viisi senttiä litralta. Korotus on jo kolmas vuoden sisään, syksyllä tuottajat saivat lisää kolme senttiä ja vuodenvaihteessa viisi senttiä litralta.

Vaikka maidon tuottajahinta on noussut, maitoa lypsetään Suomessa vuosi vuodelta vähemmän. Viime vuonna Valion vastaanottama maitomäärä väheni 41 miljoonaa litraa. Tästä määrästä tehtäisiin lähes neljä miljoonaa kiloa juustoa.

Muutkin eurooppalaiset meijeritalot ovat nostaneet tuottajahintoja taatakseen maidon saannin. Ylituotantoa ei enää ole ja esimerkiksi maitojauheen hinta on noussut pilviin.

Markkinoilta on poistunut myös ylijäämämaidosta tehty halpa, muutaman euron kilolta maksava juusto.

Myös lihan hintaan on luvassa korotuksia rehujen hinnannousun myötä.

Koska lypsykarjaa on vähemmän, tulee myös naudanlihaa vuosi vuodelta vähemmän, lisäksi sen tuonti Brasiliasta on tyrehtynyt.

Tänä vuonna naudanlihan hinta nousee kymmenen prosenttia, PTT arvioi. Myös suomalaisten suosikin eli siipikarjan lihan hinta noussee yhtä paljon, enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Ensi satokaudella maailmassa arvioidaan tuotettavan enemmän viljaa kuin koskaan aikaisemmin eli noin 1 700 miljoonaa tonnia. Vilja-ala kasvaa myös Suomessa.

PTT arvioi suhdanne-ennusteessaan, että talouskasvu Suomessa hidastuu tänä vuonna noin 2,9 prosenttiin ja on ensi vuonna 2,5 prosenttia.

Kasvu on entistä enemmän kotitalouksien kulutuksen varassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.