sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

PTT: Ruuan hinta nousee lisää vuodenvaihteessa

13.11.2008

Elintarvikkeiden hinnat jatkavat Suomessa nousuaan, vaikka niiden maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet jo lähelle sitä lähtötasoa, josta ne kimposivat kohti taivaita vuoden 2006 lopulta lähtien. Muissa Euroopan maissa ruuan hinta on jo laskussa.

Suomessa kuluttajahintojen nousukäyrä sojottaa yhä ylöspäin, sillä hintaliikkeet ovat meillä olleet aikaisemmin pienempiä kuin muualla Euroopassa. Myös hintojen lasku tulee Suomeen viipeellä muiden perässä, mutta patoutuneiden hintapaineiden vuoksi lihan ja leivän hintaan on tiedossa korotuksia vielä vuodenvaihteessa, arvioi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen (PTT) maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän johtaja Perttu Pyykkönen.

Kuluva vuosi jää historiaan kovana ruuan hinnannousun vuotena. Kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna PTT:n arvion mukaan yli kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Eniten ovat nousseet maitotuotteet ja kanamunat, noin viidenneksen. Leipien ja lihatuotteiden hintojen nousu on jäänyt selvästi alle kymmenen prosentin, mutta vuodenvaihteessa on odotettavissa korotuksia.

Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki elintarvikkeet vihanneksia ja hedelmiä lukuun ottamatta ovat kallistuneet vuodessa tuntuvasti. Vehnäjauhojen hinta oli syyskuussa 44 prosenttia, rasvattoman maidon 25, naudanpaistin yli 22, emmentaljuuston yli 16 ja sekahiivaleivän yli kahdeksan prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten syyskuussa.

Kuluttajahintoja on nostanut kaikkialla ruuan ja energian hintojen nousu.

Myös huonot sadot, ylituotannon vähentäminen, vientirajoitusten käyttöönotto, biopolttoaineiden käytön kasvu ja lihan ja maitotuotteiden käytön kasvu kehittyvissä maissa ovat nostaneet hintoja, Suomen Pankin osastopäällikkö Antti Suvanto kertoi keskiviikkona PTT:n keskustelutilaisuudessa Helsingissä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.