sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Pakistanin YouTube-blokkaus levisi maailmanlaajuiseksi

25.2.2008 23:15

NEW YORK. Pakistanin hallituksen yritys estää YouTube-palvelun näkyminen Pakistanissa johti siihen, että sunnuntaina palvelu katosi myös useitten muiden maiden surfareitten käytöstä.

Pakistanin telekommunikaatiosta vastaava hallinto päätti perjantaina, että kaikkien internetpalveluja Pakistanissa tarjoavien yhtiöiden on estettävä käyttäjien pääsy YouTube-sivuille niillä olevien islaminvastaisten videoiden takia.

Ainakin yksi pakistanilainen teleyhtiö ryhtyi toteuttamaan käskyä niin, että se esitti verkkoliikenteelle omat reitittimensä nopeimpana reittinä YouTubeen. Reitittimiin tämän takia tulleet YouTubeen osoitetut liikennöintipyynnöt ajettiin sitten eräänlaiseen "mustaan aukkoon", minne ne katosivat.

Tarkoitus oli, että pakistanilaisten käyttäjien yritykset päästä kielletylle sivustolle kulkisivat näiden reitittimien kautta, eikä yhteyttä näin muodostuisi.

Reitittimet alkoivat kuitenkin kerätä liikennettä kaikkialta internetistä, jonka takia sunnuntai-iltana hieman ennen yhdeksää Suomen aikaa noin kahdelta kolmasosalta maailman internetkäyttäjistä katkesivat yhteydet YouTubeen hetkeksi.

Katkos koski etenkin Aasiaa, jossa sen kesto oli pahimmillaan yli kaksi tuntia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.