31.7.2009 19:30
Monet pankit ovat jo nostaneet pankkikorttiensa hintoja. Petra Steffen pankkiautomaatilla.
Pankkien palvelumaksut ovat nousussa. Erityisesti luotto- ja pankkikorteista perittävät maksut ovat monessa pankissa kallistuneet, käy ilmi Helsingin Sanomien pankeille tekemästä kyselystä.
Palvelumaksujen nousu ei kuitenkaan ole ollut jyrkkää kuten takavuosina, jolloin pankit muun muassa nostivat konttorissa asioimisen kustannukset pilviin.
Ainakin Nordea, Helsingin OP ja Tapiola ovat tänä vuonna nostaneet pankkikorttiensa hintoja. Joitain muutoksia maksukorttien hintoihin on tulossa myös syksyllä.
Useista pankeista myös sanotaan, että lähitulevaisuudessa paineet maksukorttien hinnoissa kasvavat.
Syyksi pankit ilmoittavat käynnistysvaiheessa olevan yhtenäisen euromaksualueen SEPA:n, joka aiheuttaa pankeille kustannuksia.
Totuus on myös se, että korteista perittävät maksut ovat tulleet pankeille yhä tärkeämmäksi tulonlähteeksi, kun käteisellä rahalla maksaminen on harvinaistunut.
Asiakkaille pankkien palvelumaksut voivat tuntua pikkurahoilta, varsinkin kun ne yleensä ilmoitetaan kuukausihintoina vuosimaksujen sijaan.
Lainanhoitokulut ovatkin selvästi isompi kuluerä niille, joilla lainaa on. Näin ollen asiakkaat yleensä valitsevat pankkinsa lainatarjousten perusteella, jos yleensäkään pankkeja kilpailuttavat.
Lisää aiheesta lauantain taloussivuilla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi