27.10.2007
Kemijärven sellutehdas kannattaa erinomaisesti ja täyttää Stora
Enson pääomalle asettaman tuottovaatimuksen. Näin väittää Paperiliiton
Kemijärven-osasto perjantaina antamassaan julkilausumassa.
Stora Enson keskushallinto pitää ammattiosaston arviota rohkeana; yksittäisten tehtaiden kannattavuuslukuja se ei kerro. Keskushallinto kuitenkin myöntää, että Kemijärvi tekee hyvää tulosta.
Stora Enson tuottotavoite sijoitetulle pääomalle on 13 prosenttia. Ammattiosaston mukaan laitos on hyvässä kunnossa ja on ylittänyt tavoitteet monta vuotta.
Ammattiosasto vaatii tehtaan myyntiä konsernin ulkopuolelle, jotta toiminta Kemijärvellä voisi jatkua. Stora Enson johto on päättänyt lakkauttaa tehtaan ensi keväänä.
Kemijärvi toimittaa valtaosan keittämästään havusellusta konsernin Kemin-tehtaalle.
Stora Enson johto perustelee tehtaan lopettamista konsernin puuvirtojen optimoinnilla. Tulevaisuudessa Kemijärvelle tarkoitetut puut raahataan konsernin muille massatehtaille Kemiin ja Ouluun.
Samassa rytäkässä Kemijärven lakkauttamisen yhteydessä Stora Enso lopettaa Ruotsissa sijaitsevan Norrsundetin tehtaan, jota ruokitaan Baltian maista hankitulla raaka-aineella. Baltian puu on paljon kalliimpaa kuin Lapin puu.
Asiantuntija-arvioiden mukaan Stora Enson johto halusi ensi sijassa lopettaa Norrsundetin, mutta tasapainosyistä jotain piti uhrata myös Suomesta. Yhtiön pääomistajia ovat Suomen valtio ja ruotsalainen Wallenbergin teollisuussuku.
Lakkautettavan Kemijärven tehtaan hyvä tulos yllätti Pekkarisen 1.11.2007
Kemijärveläiset puolustavat sellutehdastaan kansanliikkeellä 1.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi