17.3.2010 16:43
Pekka Puska on mielissään Pepsin selätyksestä.
Virvoitusjuomajätti PepsiCo lopettaa sokeripitoisten virvoitusjuomien myynnin maailman kouluissa. Päätös koskee yli 200 maata, myös Suomea. Sokerilimsat vedetään koulujen juoma-automaateista vuoteen 2012 mennessä.
Pepsi kypsyi päätökseensä neuvotteluissa suomalaisjohtoisen Maailman Sydänliiton (WHF) kanssa. Syyksi yhtiö ilmoitti koululaisten terveyden edistämisen.
WHF:n puheenjohtaja, Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska on riemuissaan. Liitto on painostanut PepsiCota ja Coca-Colaa reilun vuoden ajan, jotta ne laajentaisivat sokerijuomiensa myyntirajoitteet koko maailmaan.
"Yritykset olivat Yhdysvalloissa julkisesta paineesta johtuen vetäneet sokerijuomat kouluista, mutta markkinoivat niitä samaan aikaan hillittömästi kehitysmaissa. Lasten lihominen on maailmanlaajuinen ongelma", Puska sanoo.
Maailman suurin virvoitusjuomayhtiö Coca-Cola ilmoitti aikaisemmin, että se pidättäytyy juomien myynnistä maailman ala-asteilla, elleivät ne erikseen juomia pyydä. Suomessa virvoitusjuoma-automaatteja ei ole alakouluissa.
"Ei tämä ratkaise maailman lasten lihavuusongelmaa, mutta päätös on tärkeä. Se on hyvä alku prosessille, jossa kiinnitetään huomiota lasten terveyteen, ravitsemukseen ja juomiin", Puska kiittää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi