sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Puhelin, nettiostot ja pikaluotot kasvattaneet nuorten maksuongelmia

20.4.2009 4:30

Nuorille kirjattujen maksuhäiriömerkintöjen määrä on lähtenyt alkuvuodesta 2009 kovaan kasvuun. Kaikkien vuoden 1970 jälkeen syntyneiden ikäryhmien maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet 13–66 prosenttia verrattuna alkuvuoteen 2008.

Talouden taantumalla ei ole ollut toistaiseksi suurta vaikutusta maksuhäiriöiden kasvuun, vaan kyse on enemmän rahankäytön hallinnan ongelmista.

"Nuorten kulutustottumukset on suurin selittäjä häiriöiden määrän kasvussa. Edelleen iso osa nuorten saamista merkinnöistä tulee puhelin- ja postimyyntilaskujen sekä pikaluottojen maksamatta jättämisestä", Suomen Asiakastiedon lakiasiainpäällikkö Juuso Jokela sanoo.

"Yleinen käsitys on, että maksuhäiriömerkinnät olisivat juuri nuorten ongelma, mutta tähän asti ei ole ollut näin. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että nuoret ovat ikävä kyllä kuromassa tässä kiinni keski-ikäisiä, joille maksuhäiriöt ovat olleet yleisempiä", Jokela sanoo.

Vuoden 2008 lopussa Suomessa oli 292 000 yksityishenkilöä, joilla oli maksuhäiriömerkintä. Merkintöjen määrä vaihtelee eri ikäryhmien välillä.

Vuosina 1965–1986 syntyneet johtavat tilastoja: heistä lähes 10 prosentilla on maksuhäiriömerkintä.

Maksuongelmien lisääntyminen näkyy myös ulosotossa. Oikeusministeriön tilastojen mukaan ulosoton piirissä olevien alle 30-vuotiaiden määrä on noussut noin 3 000:lla, ja heidän kokonaismääränsä on noussut yli 40 000:een.

Alle 30-vuotiailla on perinnässä noin 100 miljoonan euron velat. Se on kuitenkin vain neljä prosenttia kaikista ulosottoveloista, mikä kertoo osaltaan siitä, että nuorilla ulosottoon menevät velkasummat ovat verrattain pieniä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.