lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Pyramidihuijaus

17.3.2008 18:53

 Pyramidimarkkinointi muistuttaa siinä mielessä verkostomarkkinointia, että liittyvä jäsen maksaa aloitus- tai muun maksun. Maksu menee pyramidissa ylempänä olevalle ihmiselle. Uuden jäsenen on puolestaan tarkoitus saada rahaa osuus hänen alapuolelleen liittyvien jäsenten maksuista.

 Toisin kuin verkostomarkkinoinnissa, pyramidissa tulot eivät riipu myynnin määrästä vaan rahantulo perustuu uusien jäsenien hankkimiseen ja heidän maksuihinsa. Pyramideissa myytävät tuotteet tai palvelut (kuten valuuttakauppa) ovat yleensä pelkkää lumetta, jotta toiminta näyttäisi aidolta.

 Pyramidihuijauksen tunnistaa siitä, että siinä luvataan nopeaa ja helppoa rikastumista. Toiminta sinänsä saattaa näyttää tavalliselta kaupankäynniltä tai sijoittamiselta.

 Usein pyramidi toimii aluksi ja rahaa tulee. Taloudellinen hyöty kuitenkin edellyttäisi jäsenten määrän loputonta kasvua. Käytännössä kaikki pyramidit hajoavat jossain vaiheessa ja alatasojen jäsenet menevät sijoittamansa rahat.

 Suomen rahankeräyslain perusteella pyramidit ovat laittomia. Sen sijaan verkostomarkkinointi on laillista.

 Suomessa pyramidit kuuluvat sisäministeriön arpajais- ja asehallintoyksikölle. Rikokset tutkii poliisi.

 Jos koet, että Winclub tai Wincapita on huijannut sinulta rahaa, ilmoita siitä oman kuntasi poliisilaitokselle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.