4.10.2010 16:14
Suomessa oli viime vuonna 156 000 täällä vakituisesti asuvaa ulkomaalaista, jotka eivät olleet turvapaikan hakijoita.
Suomen elinkeinoelämä ei osaa hyödyntää Suomessa asuvia ulkomaisia työntekijöitä, sanoo toimittaja Aira Vehaskari. Hän on tehnyt Elinkeinoelämän valtuuskunnalle Evalle aiheesta raportin Talent Available (Talenttia tarjolla), joka julkistettiin maanantaina.
Raportin mukaan on menetys Suomelle, että ulkomailta muuttaneiden henkilöiden on vaikea löytää Suomesta koulutustaan vastaavaa työtä.
Suomessa oli viime vuonna 156 000 täällä vakituisesti asuvaa ulkomaalaista, jotka eivät olleet turvapaikan hakijoita.
Hän listaa raportissaan syitä siihen, miksi Suomen työnantajien kannattaisi etsiä asiantuntijoita Suomesta.
Ensinnäkään suomalaisen työnantajan ei tarvitse lähteä etsimään kykyjä Suomen rajojen ulkopuolelta, koska kyvyt ovat jo täällä. Heillä on koulutusta ja kielitaitoa, jota Suomessa ei saa ja joka tuo työpaikalle uudenlaista ajattelua.
Toiseksi Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla on kontakteja ja kielitaitoa, jotka voivat auttaa esimerkiksi kasvuyritystä laajentumaan ulkomaille.
Kolmanneksi heillä on jo kokemusta suomen kielestä ja kulttuurista sekä suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisesta..
Brasilialaistaustainen Suomessa asuva Portugalin kansalainen Eduardo Domingues De Jesus totesi julkistamistilaisuudessa, että it-alalla suomen kielen taito ei ole niin ratkaiseva kuin joillakin muilla aloilla.
"It-alalla suomalaisilla on aivan samat ongelmat kuin Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla", hän totesi.
Eduardo Domingues De Jesus toimii tuotekehityspäällikkönä it-alalla. Lisäksi hän on vienyt ruotsalaisyhtye Bo Kaspers Orkesterin sekä J. Karjalaisen musiikkia Brasiliaan.
Hänen mukaansa sekä it:n että kulttuurin aloilla tarvittaisiin uudenlaista ajattelua ja ideoita. Näin voitaisin kehittää aivan uusia vientituotteita, jotka toisivat Suomeen työtä ja kassavirtaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi