1.11.2006 22:25
Lauri Ylönen esiintyy Ankkarockissa.
Rasmus-yhtyeen Lauri Ylönen oli jälleen viime vuonna eniten ansainnut taiteilija. Vuonna 1979 syntynyt Ylönen oli myös Suomen parhaiten ansaitsevista toiseksi nuorin.
Ylösen ansiotulot nousivat 580 332 eurosta 919 221 euroon. Suuri osa tuloista on peräisin erittäin hyvin maailmalla myyneen Dead Letters -albumin tekijänoikeustuloista.
Taiteilijoiden määrä rikkaimpien listalla kasvoi. Tuhannen joukossa oli tänä vuonna yksitoista taiteilijaa, kun viime vuonna heitä löytyi listalta kahdeksan.
Uusia nimiä ovat kapellimestari Jukka-Pekka Saraste, muusikko Ville Valo, kirjailija Jari Tervo, Apulanta-yhtyeen säveltäjä-sanoittaja-tuottaja Toni Wirtanen ja arkkitehti-professori Juhani Pallasmaa.
Listalta putosivat viihdyttäjä Marco Bjurström, kapellimestari Sakari Oramo ja taiteilija Juhani Palmu.
Suomen verottajan silmissä Palmu ei ansainnut viime vuonna yhtään euroa, kuten ei myöskään kuvataiteilija Teemu Mäki.
Menestyskirjailija Ilkka Remes eli Petri Pykälä, säveltäjä Kaija Saariaho, laulajat Karita Mattila ja Matti Salminen sekä muun muassa kapellimestari Esa-Pekka Salonen eivät löydy hyvin ansaitsevien joukosta, koska he eivät maksa ansiotuloveroja Suomeen. Pykälä on heistä ainoa, jonka ansiot pääasiassa kertyvät Suomesta.
Paljon rahaa maailmalla ansainneet Nightwishin muusikot eivät ole nostaneet yhtiöstään palkkaa niin paljon, että he olisivat nousseet Suomen parhaiden hankkivien joukkoon. Yhtyeen sielun Tuomas Holopaisen ansiotulot olivat viime vuonna 219 099 euroa.
Hyvin lähelle tuhannen parhaiten ansaitsevan joukkoa pääsee myös oopperalaulaja Soile Isokoski 294 312 euron tuloillaan.
Euroviisut voittaneen Lordi-yhtyeen voimahahmo Tomi Putaansuu ei ainakaan vuonna 2005 vielä rahakasoissa kylpenyt – hän ansaitsi viime vuonna 9 639 euroa.
Vain kaksi urheilijaa mahtuu tuhannen parhaiten palkatun listalle. Inkoolaisen ralliautoilijan Marcus Grönholmin ansiotulot olivat 824 380 euroa.
Verotietojen mukaan urheilijoista toiseksi suurimmat ansiotulot olivat jääkiekkoilija Ladislav Kohnilla, jolle SM-liigan Espoon Blues maksoi 382 727 euroa
Fortumin Liliuksella optioiden ansiosta kovimmat ansiotulot 1.11.2006
Aatos Erkolla eniten pääomatuloja, Rafaela Seppälä rikkain 1.11.2006
Leena Luhtanen tienaa lähes yhtä paljon kuin pääministeri 1.11.2006
Suuryritysten johtajien kuukausipalkka liki 100 000 euroa 1.11.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi