sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Rikkaiden määrä kasvoi Suomessa vauhdilla

23.6.2010 8:44 | Päivitetty: 23.6.2010 9:11

Hannes Heikura / HS

Helsingissä on runsaasti uusia luksusputiikkeja.

Helsingissä on runsaasti uusia luksusputiikkeja.

Rikkaiden määrä kasvoi Suomessa viime vuonna 13 prosenttia toissa vuoteen verrattuna. Konsulttiyhtiö Capgeminin ja finanssikonserni Merrill Lynchin varallisuusraportin mukaan Suomessa oli viime vuonna 22400 varakkaaksi katsottavaa ihmistä.

Varakkuus määritellään raportissa niin, että ihmisellä on omaisuutta kiinteistöt pois lukien vähintään miljoonan dollarin edestä.

Rikkaiden määrä kasvoi, vaikka Suomi eli viime vuoden talouden taantumassa. Kehitystä selittää pörssikurssien voimakas nousu, joka edelsi talouden käännettä parempaan.

Maailmalla rikkaiden määrä kasvoi raportin mukaan vieläkin rivakammin kuin Suomessa. Rikkaiden määrä lisääntyi viime vuonna viidenneksellä ja kipusi kymmeneen miljoonaan ihmiseen.

Rikkaiden yhteenlasketun omaisuuden arvo oli 39 000 miljardia dollaria. Se kääntyi viime vuonna taantuman jälkeen taas lähes viidenneksen nousuun ja vastaa nyt vuoden 2007 tasoa.

Varallisuuden kasvu oli voimakkainta kehittyvissä maissa, mutta rikkaita on edelleen eniten Yhdysvalloissa, Japanissa ja Saksassa.

Näissä maissa asui yli puolet maailman rikkaista henkilöistä.

Yhdysvaltojen osuus oli lähes kolmannes, sillä maailman rikkaista 3,1 miljoonaa on amerikkalaisia. Aasian ja Tyynenmeren maissa rikkaiden määrä nousi Euroopan tasolle eli kolmeen miljoonaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.