17.9.2009 22:11
BRYSSEL. EU:n puheenjohtajamaa Ruotsi tempaisi torstaina EU:n ylimääräisessä huippukokouksessa mustaviinimarjamehulla. Ruotsi oli kiikuttanut kokouspaikalle Brysseliin tuhansia litroja skånelaista mustaviinimarjamehua.
Raikasta ruotsalaisjuomaa tarjottiin niin sadoille EU-kirjeenvaihtajille kuin muullekin kokousväelle.
Mehu oli jaossa sinisissä pahvikartongeissa, jota koristi näyttävästi Ruotsin EU-puheenjohtajuuskauden tunnus.
Kartongissa todettiin, että pakkaus oli valmistettu uusiutuvasta materiaalista. Teksti painotti myös sitä, että kartonkitehdas käyttää energiaa tehokkaasti.
Mehupakkauksen alalaidassa juoksi "mustaherukka"-teksti EU-maiden eri kielillä. Mehukartongit on luonnollisesti valmistanut Ruotsissa 1951 perustettu Tetra Pak.
Pääministeri Fredrik Reinfeldtin tiedottajan mukaan huippukokouksen mehutempauksesta päätettiin jo kauan aikaa sitten.
Ruotsilla on ollut tapana tarjoilla puheenjohtajuuskautensa kokouksissa myös ruotsalaisia leivonnaisia eli korvapuusteja.
Maabrändäyksen taitava Ruotsi jatkaa EU-maan puheenjohtajamaana vuoden 2009 loppuun asti.
Puheenjohtajuuden päätavoitteisiin kuuluu kansainvälisen ilmastosopimuksen solmiminen joulukuussa Kööpenhaminassa.
EU-johtajat aloittivat ristiretken bonuksia vastaan 18.9.2009
Ranskan ulkoministeri haluaa rahoitusmarkkinat verolle 18.9.2009
EU-kokous: Epävirallinen G20 tuli jäädäkseen 18.9.2009
EU vaatii Yhdysvalloilta lisää kasvihuonekaasujen leikkauksia 18.9.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi