keskiviikko 22.5.2013 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

Ruotsi nosti rajusti talletusten suojaa

6.10.2008 10:01

TUKHOLMA. Ruotsin hallitus on päättänyt kaksinkertaistaa talletusten suojan ruotsalaisissa pankeissa. Tästä eteenpäin talletukset suojataan puoleen miljoonaan kruunuun (51 220 euroa) saakka per tili kun tähänastinen katto on ollut puolet siitä eli suunnilleen yhtä suuri kuin Suomessa noudatettava 25 000 euroa.

Toimenpidettä perustellaan sillä, että säästäjien luottamus pankkijärjestelmään pitää säilyttää. "Tilanne on vaikeasti arvioitavissa. Hallitus on valmis menemään pitemmällekin, jos tilanne niin vaatii", valtiovarainministeriö sanoi lausunnossaan.

Ruotsin pankkijärjestelmää kohtaan tunnetaan suuria epäluuloja lähinnä sen vuoksi, että ruotsalaispankeilla on suuria vastuita Baltian maissa. Niissä talouskehitys on jyrkässä alamäessä. Suurimmassa vaaravyöhykkeessä arvellaan olevan Swedbankin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>