sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ruotsin talouden sukellus jyrkin sotien jälkeen

1.3.2010 14:51

Tukholma. Ruotsin talous supistui viime vuonna enemmän kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Bruttokansantuote putosi 4,9 prosenttia, mikä on kuitenkin selvästi vähemmän kuin Suomen 7,8 prosentin romahdus.

Eniten Ruotsin taloutta veti alaspäin viennin väheneminen 12,5 prosentilla.

Ekonomistien mukaan huolestuttavaa on, että Ruotsin talousluvut olivat selvästi arvioitua heikommat. Maan talous kutistui viimeisellä vuosineljänneksellä 0,6 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, kun ennusteena oli 0,3 prosentin kasvu.

Lisäksi heinä–syyskuun lukuja jouduttiin korjaamaan alaspäin -0,1 prosenttiin aiemmin ilmoitetusta +0,2 prosentista. Käännettä taantumasta ei siten tapahtunut odotuksista huolimatta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.