sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Sähkönkäyttäjät tuulivoiman maksajiksi

7.4.2009 14:08

Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä esittää, että ensi vuoden alusta lähtien tuulivoiman tuottajat saisivat takuuhinnan sähköstään.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että sähkönkäyttäjät saisivat 200 miljoonan euron lisälaskun.

Rahat otetaan kansalaisilta erillisenä maksuna sähkölaskuissa. Summa ei tunnu yhden käyttäjän kohdalla isolta, kun lasku jakaantuu tasan kaikkien kesken. Esimerkiksi kerrostaloasunnossa lisä olisi 4,4 euroa, sähkölämmitteisessä omakotitalossa vajaat 40 euroa vuodessa.

Tuulivoimantuottajat saisivat sähköstä 83,5 euroa megawattitunnilta, kun markkinahinta on esimerkiksi tänään tiistaina pyörinyt Nord Pool -sähköpörssissä runsaassa 36 eurossa.

Erotuksen eli takuuhinnan maksavat kaikki sähkönkäyttäjät erillisenä maksuna. Käyttäjän näkökulmasta tuulivoima olisi siis yli kaksi kertaa tavallista sähköä kalliimpaa.

Tällainen niin kutsuttu syöttötariffi on jo käytössä 21:ssä 27:stä EU-maassa.

Arvostelijoiden mielestä esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa tariffi on toiminut lähinnä maataloustuen jatkeena. Viljelijä on voinut rakentaa takapihalleen tuulimyllyn, kytkeä sen verkkoon ja saada mukavat sivutienestit.

Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) korosti tiistaina, että Suomessa halutaan nimenomaan välttää tällaisen tukiautomaatin syntymistä.

"Järjestelmä on täysin markkinaehtoinen", Pekkarinen sanoi. Takuuhinta on laskettu sellaiselle tasolle, että uusien tuulivoimaloiden pystyttäminen saadaan kannattavaksi. Tukea on siis luvassa silloin, kun tuulituotanto ei ole kannattavaa markkinahinnalla.

Halukkaita tuulivoiman rakentajiksi on. Esimerkiksi Helsingin Energia, Etelä-Pohjanmaan Voima ja Fortum ovat jo ilmoittaneet suunnitelmistaan suurten tuulipuistojen rakentamiseksi.

Ensi kesään mennessä Pekkarinen odottaa seuraavaa raporttia uudesta syöttötariffista, joka tulisi biokaasusähkölle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.