6.11.2009 21:36
Maailmantalouden taantuma on koetellut erityisen kovin kourin viennistä riippuvaisia maita. Niiden teollisuuden pyörät ovat hidastuneet riti rinnan vientimarkkinoiden hyytymisen kanssa.
Saksan ja Suomen kaltaiset, viennistä riippuvaiset maat, tekisivät viisaasti yrittäessään vähentää kansantalouksiensa vientiriippuvuutta ja lisätä kotoista kysyntää lähinnä palvelusektorilla.
Velaksi eli visaa vinguttamalla sitä ei kuitenkaan pidä tehdä. Kotitalouksille, etenkin pieni- ja keskituloisille sellaisille, olisi saatava lisää ostovoimaa helpottamalla niiden verotusta. Rikkaiden verotusta ei olisi tarvis helpottaa, koska heidän tulojensa kasvu ei suoraan heijastu kulutukseen.
Näin kulkee saksalaisen taloustieteen tohtorin Christian Kellermannin aatos. Ja aivan oikein, se kulkee hyvin sosiaalidemokraattisia latuja. Kellermann työskentelee saksalaisen demarisäätiön leivissä ja vierailee Suomessa Kalevi Sorsa-säätiön tilaisuudessa.
Kellermann on kahden kolleegansa kanssa kehitellyt uutta, oikeudenmukaisemman markkinatalouden mallia, "hyvää kapitalismia".
Se edellyttää laajoja uudistuksia, joista joitakin, kuten yritysverotuksen eurooppalaista harmonisointia, on yritetty turhaan jo hyvin pitkään. Kellermannin mielestä kriisi kuitenkin tarjoaa mahdollisuuksia viedä läpi sellaisiakin uudistuksia, jotka ovat tuntuneet utopistisilta.
Ainakaan toistaiseksi taantuma ei ole satanut demareiden laariin. Sosiaalidemokraatit ovat hävinneet vaaleja useissa maissa, viimeksi Kellermannin kotimaassa Saksassa.
Tämä johtuu hänen mielestään siitä, että demarit olivat ajamassa rahamarkkinoiden vapauttamista säätelystä ja markkinaliberalisointia, eli juuri niitä asioita, jotka olivat finanssikriisin perussyitä.
"Se pitää myöntää. Ihmisten luottamuksen voittaminen takaisin edellyttää sosiaalidemokraateilta itsekritiikkiä ja itseluottamusta", Kellermann sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi