10.12.2006 0:39 | Päivitetty: 10.12.2006 12:07
Elektroniikkajätti Siemensin lahjontaskandaali uhkaa torpedoida suunnitellun yhteistyön Nokian kanssa, saksalaislehti kertoo. Nokian ja Siemensin on määrä yhdistää puhelinverkkotoimintansa ensi vuoden alussa.
"Tämä on spekulaatiota ja Nokian politiikka ja periaate on, ettemme koskaan kommentoi mitään spekulaatiota ja huhuja", yhtiön viestintäjohtaja Arja Suominen totesi lehtitiedoista sunnuntaina.
"Seuraamme totta kai tilannetta, mutta yhdistymistyö kyllä jatkuu", hän vakuutti.
Sunnuntain Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitung -lehden mukaan Nokia saattaa kuitenkin vetäytyä hankkeesta viime hetkellä. Vetäytymisen syynä on se, että Siemensin epäillään keränneen 200 miljoonan euron lahjuskassan, jonka varoilla on voideltu suurista sopimuksista päättäneitä henkilöitä.
Jo marraskuussa Nokia arvioi Helsingin Sanomille, ettei lahjusjupakalla ole mitään vaikutusta Nokia Siemens Networksin perustamisaikataluun.
Toisen saksalaislehden, Süddeutsche Zeitungin, mukaan kuusi Siemensin palveluksessa nykyään tai aiemmin toiminutta henkilöä on myöntänyt lahjonnan. Siemens tai asiaa tutkivat syyttäjäviranomaiset eivät ole vahvistaneet lehden väitettä.
Nokian ja Siemensin yhdistynyt verkkoyksikköyhtiö olisi alansa kolmanneksi suurin maailmassa. Sen liikevaihto nousisi lähes 16 miljardiin euroon vuodessa ja se työllistäisi noin 60 000 ihmistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi