23.6.2008 13:00 | Päivitetty: 23.6.2008 15:33
Maj-Britt Heikkilällä on ollut ongelmia Sammon verkkopankin kanssa.
Sampo Pankin pankkijärjestelmässä oli jälleen vakavia häiriöitä. Pankin korteilla ei voinut maksaa tai nostaa rahaa, koska sekä kortti- että konttorijärjestelmät toimivat normaalia hitaammin.
Häiriö kesti noin puoli yhdestä puoli kolmeen iltapäivällä.
Viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan tilanne oli "normaali" noin kolmen aikaan iltapäivällä.
Sammon konttori Helsingin Kaivokadulla oli suljettuna aamupäivällä, mutta avattiin kello 13:n jälkeen. Vuolan mukaan myös toinen Oulun konttoreista sulki ovensa. Helsingin Kampissa taas on ollut ongelmia ”joissain tapahtumissa”.
Vuolan mukaan korttien toimivuus putosi 20–30 prosentin tasolle. Se tarkoittaa, että vain 20–30 prosenttia korttien tapahtumista voitiin varmentaa, loput 70–80 prosenttia korttitapahtumista ei onnistunut.
Tämä aiheutti kiusallisia tilanteita kassoilla, kun järjestelmät väittävät tilin katteen puuttuvan, Helsingin Sanomiin yhteydessä olleet lukijat kertovat.
Ongelmien syyksi Vuola nimesi Tanskan keskustietokoneen hidastelun, jonka vaikutukset tuntuivat Suomen joka kolkassa.
Thea Järvinen astui ulos Sampo Pankin Kaivokadun konttorista. Hänen pankkikorttinsa ei ollut toiminut hetkeä aiemmin kaupan kassalla. ”Tämä on varmaan jo kuudes kerta. Kyllä näiden kanssa on kulunut todella paljon aikaa.”
”Pankin vaihto on käynyt mielessä, olen jopa kilpailuttanut pankkeja. Asuntolainan siirtäminen on kuitenkin niin iso ruljanssi, etten ole toistaiseksi siihen ryhtynyt”, Järvinen kertoi.
”Minulla on kyllä todella pitkä pinna, mutta seuraava kerta on kyllä viimeinen.”
Maj-Britt Heikkilällä on puolestaan ollut ongelmia verkkopankin kanssa.
”Laskujen maksaminen ei onnistunut verkossa, joten tulin tänne konttoriin maksamaan ne. Nämä ongelmat ovat jatkuneet kohta jo puoli vuotta, kyllä näiden kanssa on varmaan puolikas työpäivä kulunut”, hän miettii. ”Poika vaihtoi jo pankkia. Ongelmia tuli niin paljon, kun hänellä on oma yritys.”
Laajakaista- ja kaapeli-tv-palveluita pääkaupunkiseudulla tarjoava Welho on liittänyt laskuihinsa kehotuksen, että asiakkaat käyttäisivät laskua maksaessaan mieluummin jonkin muun pankkiryhmän kuin Sampo Pankin tiliä.
"Haluamme varmistaa, että asiakkaiden maksusuoritukset näkyvät oikein ja ajallaan. Sillä vältytään tarpeettomilta karhuamisilta ja palvelukatkoksilta, tiedotuspäällikkö Riitta Luhtala sanoi STT:lle.
Welho kuuluu SanomaWSOY -konserniin.
Sampo Pankin järjestelmäongelmat alkoivat maaliskuun lopussa, kun se uudisti tietojärjestelmänsä emoyhtiö Danske Bankin kanssa yhteensopivaksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi