11.5.2006 20:21
Pankkien kilpailu asuntolaina-asiakkaista rauhoittuu. Viime vuodet rajusti osuuttaan kasvattanut Sampo ilmoitti torstaina, että se panostaa jatkossa mieluummin nykyisiin asiakkaisiinsa kuin uusien hankkimiseen.
"Asuntolainojen marginaalit ovat tulleet sille tasolle, että aggressiivinen hintakilpailu ei ole enää mielekästä. Kipuraja on nyt tullut vastaan", Sampo Pankin toimitusjohtaja Mika Ihamuotila ilmoitti.
Sampo kertoi näkemyksestään torstaina julkistamassaan osavuosikatsauksessa.
Sammon ilmoituksella on käytännön merkitystä, sillä se on ollut pankeista selvästi kasvuhakuisin.
Asuntolainoista on viime vuosina tullut pankeille ns. sisäänheittotuotteita, joiden avulla ne ovat hankkineet uusia asiakkaita. Pankit ovat tinkineet asuntolainojen marginaaleissa, mutta tuottoja on haettu myymällä yhä enemmän muita tuotteita, esimerkiksi lainaturvaa ja sijoitusrahastoja.
Nordean varakonsernijohtaja Markku Pohjola sanoi, että Sammon ilmoitus "varmasti rauhoittaa tilannetta".
"Myös meillä on käsitys, että asuntolainan kannattavuus tuotteena on ollut koetuksella. Mutta tämä ei ole yhden toimijan kauppaa, vaan vaatii, että muut pankit lukevat sanomaa samalla tavalla", Pohjola kuvaili.
Asuntolainoissa suurin tekijä on OP-ryhmä, jolla on 34 prosentin osuus.
Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Reijo Karhinen sanoo havainneensa viime aikoina lainamarkkinoilla rauhoittumisen merkkejä. Hän kuvailee Sammon ilmoitusta mielenkiintoiseksi.
"Meidän strategiamme on entisellään eli aiomme tulevaisuudessakin pitää kiinni omista asiakkaistamme", Karhinen sanoi.
Karhisen lausunto tarkoittaa sitä, että hyville vanhoille asiakkaille tarjotaan jatkossakin lainaa kilpailukykyiseen hintaan.
Pankkiiriliike FIM:n analyytikko Paavo Ahonen arvioi, että asuntolainan merkitys pankeille on nyt pienentymässä. "Asiakkaita on houkuteltu alhaisilla marginaaleilla kilpailijoilta ja sidottu vuosiksi lainalla."
Sammon tulos ylitti odotukset 11.5.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi