27.3.2008 20:38
Helsinkiläinen Anu Marttila säikähti pahan kerran kirjautuessaan Sampo Pankin uuteen verkkopankkiin. Yksi hänen tileistään oli kadonnut sieltä taivaan tuuliin.
Kyseessä on yhdistyksen tili, johon Marttilalla on rahastonhoitajana käyttöoikeus. Vanhassa verkkopankissa tili näkyi muiden joukossa.
"Tiistaina kun katsoin verkkopankissa tilien listaa, se näytti jotenkin lyhyeltä, mutten reagoinut siihen. Eilen yhtäkkiä valkeni, että herraisä, tämä yhdistys puuttuu sieltä kokonaan."
Marttila lähetti Sampo Pankkiin viestin, jossa kyseli, mihin tili on "kätketty". Torstaina neljältä iltapäivällä pankki ei ollut vastannut hänelle mitenkään.
"Tilillä on rahaa satoja euroja, mikä on pienelle yhdistykselle suuri summa", hän sanoo.
"Tiliä on myös käytetty koko ajan, ja vain minulla on käyttöoikeus. Vasta pari päivää aiemmin olin saanut tiliotteen, jossa tililtä oli veloitettu palvelumaksua 2,90 euroa."
Marttila ei ole ainoa, jonka tilit ovat kadonneet näkyvistä. Myös eteläsuomalainen pienyrittäjä huomasi pääsiäisen jälkeen, että yrityksen kahdesta tilistä vain toinen näkyi verkkopankissa.
Pankista vahvistettiin, että tilin katoaminen johtuu järjestelmämuutokseen liittyvistä "teknisistä ongelmista".
"Pankkivirkailija näki, että tili on yhä olemassa. Hän näki saldot ja kaikki, mutta se ei näy meidän verkkopankissa", yrittäjä tuskailee.
Kyseessä on maksuliikenteeseen käytetty tili, johon tulee asiakkaiden suorituksia. "Emme näe niitä emmekä voi hoitaa reskontraamme."
Yritysverkkopankissa on yrittäjän mukaan ollut muitakin ongelmia. Firman toinen maksutili, joka kyllä näkyy verkkopankissa, ei näytä tilille maksettujen suoritusten osalta tietoa siitä, keneltä maksu on tullut.
"Kaikki asiakkaat eivät muista laittaa viitenumeroa. Vaatii valtavan selvittelemisen, mistä se raha on tullut, jos tietoina näkyy vain pankkisiirto ja summa."
Yrityksen omilla pankkikorteilla maksetuista ostoksista ei näy muuta tietoa kun summa – ei siis esimerkiksi informaatiota siitä, missä liikkeessä pankkikortilla on ostoksia tehty.
"Se on todella vaarallista. Onneksi meillä ei ole pankkikorteilla muita käyttäjiä kuin minä", hän sanoo.
"Meiltä puuttuu tällä hetkellä keinot valvoa rahaliikennettämme. Nämä ongelmat ovat tosi isoja pienyrittäjälle."
Sampo Pankki pyytää anteeksi 27.3.2008
F-Securen Hyppönen: Sammon verkkopankissa yhä monia turva-aukkoja 27.3.2008
Sammon Vuola: Ongelmaa korjataan parhaillaan 27.3.2008
Sammon verkkopankki veloitti lainanlyhennyksen tuplasti 26.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi