7.2.2008 12:34 | Päivitetty: 7.2.2008 12:56
Viestintäkonserni SanomaWSOY aikoo muuttaa lokakuun alussa nimekseen Sanoma.
Huhtikuun alussa kokoontuva yhtiökokous saa päätettäväkseen hallituksen ehdotuksen, jonka mukaan konsernin uusi nimi olisi Sanoma Oyj ja sanomalehtiä kustantavan Sanoma-liiketoimintaryhmän uusi nimi Sanoma News.
Muiden liiketoimintaryhmien nimet julkistetaan yhtiökokouksen jälkeen.
”Sanoma on iskevä ja helppo omaksua ja muistaa konsernin nimenä kaikilla kielialueilla. Se onkin jo pidemmän aikaa ollut erityisesti kansainvälisten sidosryhmiemme käytössä”, kertoo konsernin toimitusjohtaja Hannu Syrjänen.
Konsernin nykyinen nimi SanomaWSOY syntyi, kun Sanoma Osakeyhtiö ja kirjankustantaja WSOY fuusioituivat vuonna 1999. Sen jälkeen konserni on kasvanut ja kansainvälistynyt.
”Uusi yhteinen nimi ja ilme kuvaavat muutosta toimintatavassamme: varsin erillisinä aiemmin toimineet liiketoimintaryhmät tekevät jatkuvasti enemmän yhteistyötä yli organisaatiorajojen, mitä tukee myös keväällä 2007 tehty johtamismallin muutos”, Syrjänen sanoo.
WSOY eli Werner Söderström Osakeyhtiö jää edelleen kirjankustantamisen, yrityksille suunnatun informaation ja palveluiden sekä nimiin sekä oppimateriaaleista Suomessa vastaavan WSOY Oppimateriaalien nimiin.
TAUSTAWerner Söderström oli aatteen mies 7.2.2008
Viestintäkonserni SanomaWSOY:n tulos pettymys markkinoille 7.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi