torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Sanoman tulos vajosi loppuvuonna

10.2.2009 11:58 | Päivitetty: 10.2.2009 12:46

Mikko Stig / LEHTIKUVA

Sanomatalo Helsingissä kuvattuna 19. tammikuuta 2009.

Sanomatalo Helsingissä kuvattuna 19. tammikuuta 2009.

Viestintäkonserni Sanoman tulos putosi erityisesti loppuvuonna. Viimeisen kolmen kuukauden liikevoitto ilman kertaeriä putosi 23 prosenttia 49 miljoonaan euroon, kun liikevaihto pysyi lähes ennallaan.

Kertaerien kanssa viimeisen neljänneksen tulos oli 29 miljoonaa euroa tappiolla. Tulosta painoi muun muassa Venäjän ja itäisen Keski-Euroopan aikakauslehtiliiketoiminnan liikearvon alaskirjaus.

Koko vuonna liikevoitto ilman kertaeriä putosi kolme prosenttia 296 miljoonaan euroon.

Konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes neljä prosenttia ja ylitti kolme miljardia euroa.

Sanoma ennakoi liikevaihtonsa laskevan kuluvana vuonna jonkin verran. Liikevoitto ilman kertaeriä jää edellisvuotta pienemmäksi.

Sanoman hallitus käsitteli tulosta tiistaina niin pitkään, että tuloksen julkistamista saatiin odottaa reilusti yli puoli tuntia.

Helsingin Sanomat kuuluu Sanoma-konserniin.


Sanoman raportoitu tulos (luvut miljoonaa euroa)

 Liikevaihto: 3 030 (2 926 vuonna 2007)

 Liiketulos: 236 (344)

 Tulos rahoituserien jälkeen: 190 (320)

 Tulos/osake: 0,72 euroa (1,46 euroa)

 Osinko/osake: 0,90 euroa

Analyysi Sanoman kuluneesta vuodesta ja tulevaisuuden näkymistä huomisessa Helsingin Sanomissa. Lehdessä myös oikaistuja tunnuslukuja Sanoman tilinpäätöksestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.