torstai 18.3.2010 | Eetu, Edvard  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Siemensille 200 miljoonan euron sakot lahjuksista

4.10.2007 19:53

Frankfurt. Saksalainen tuomioistuin määräsi torstaina elektroniikkayhtiö Siemensille yli 200 miljoonan euron sakot lahjuksien antamisesta. Yhtiön telekommunikaatiotoimintaa koskeva tapaus oli yksi monista Siemensin ympärillä vellovista lahjusepäilyistä.

Yhtiö kertoi myös päässeensä sopimukseen Saksan veroviranomaisten kanssa entisen tytäryhtiönsä maksusuorituksista. Siemensille lankeaa niistä kaikkiaan 179 miljoonan euron lasku.

Saksan taloushistorian pahimpana pidetty lahjusskandaali on vellonut vuoden päivät. Skandaalin aikana muun muassa yhtiön pääjohtaja on joutunut eroamaan. Siemensin epäillään voidelleen vuosia muun muassa verkko-, voimala- ja palveluasiakkaitaan. Saksalaislehtien mukaan laittomia maksuja olisi ollut yhteensä jopa kolmen miljardin euron edestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.