Siimes on ollut vasemmiston supertähti

Valovoimainen, itsevarma, rohkea ja kyvykäs Suvi-Anne Siimes valittiin vasemmistoliiton puheenjohtajaksi Claes Anderssonin jälkeen vuonna 1998.

Siimes sai varsin lentävän lähdön, sillä hän pääsi saman tien myös hallitukseen, Anderssonin tilalle kulttuuriministeriksi.

Ministeriaitiosta käsin hän opiskeli eduskunnan työtapoja. Kansanedustajaksi hänet valittiin ensimmäistä kertaa vasta seuraavana vuonna, 1999.

Silloin muodostetussa Paavo Lipposen toisessa hallituksessa Siimes oli toinen valtiovarainministeri. Siimes tuli hyvin toimeen ministeriönsä johtajan, kokoomuslaisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön kanssa.

Niinistö kertoi viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan, että Siimes saattoi kesken kiivaan kokouksen tokaista: "Kyllä minä sitten tykkään sinusta, Sauli!" Niinistö viestitti kirjassaan, että tunne on molemminpuolinen.

Niinistön mukaan Siimes perehtyi hallituksessa asioihin hyvin ja ajoi niitä määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Edeltäjänsä Anderssonin "tunnelähtöiseen" tyyliin ero oli melkoinen.

Vasemmistoliiton perustamisen aikaan 1990 Siimes ei vielä ollut mukana politiikassa, vaan odotti kolmatta lastaan ja suoritti kansantaloustieteen jatko-opintoja.

Helsingin yliopiston sitoutumatonta vasemmistoa hän sen sijaan oli perustamassa 80-luvulla, ja pyöri muutenkin punavihreissä piireissä yliopistolla.

42-vuotias Siimes kirjoitti neljä vuotta sitten ilmestyneessä Politiikan piilokuvat -kirjassaan, että sukupolvikokemukset yhdistävät tai erottavat ihmisiä politiikassa enemmän kuin aatesuuntaukset tai valta-asemat.

Puolueessaan hänellä on ollut näitä erottavia sukupolvikokemuksia 70-lukulaisten kommunistien, eniten Jaakko Laakson ja Esko Seppäsen, kanssa. Heidän kanssaan yhteentörmäily olikin se, mikä sai lopulta Siimeksen mitan täyttymään.

Noin vuosi sitten Siimes määritteli itsensä puolueensa ohjelmaseminaarissa, ettei ole "koskaan ollut kommunisti eikä minkään sortin sosialisti".

Samassa tilaisuudessa hän kertoi, että puolueen johtaminen on aiheuttanut hänelle jo pitkään suorastaan ruumiillista tuskaa.

Hän kuvaili puolueen sisäisiä tapahtumia kuin kidutuspyöräksi, joka repii jäsenet irti yksi kerrallaan. Kidutuslaitteen vetäjäksi hän nimesi menneisyyden.

Teksti yllätti monet, sillä ulospäin Siimes on aina näyttänyt puolueensa supertähdeltä. Menneisyyden haamun nujertaminen puolueessa oli Siimeksen itselleen asettama tehtävä, jossa hän ei onnistunut.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi