sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Sijoittajat pelkäävät nyt deflaatiota

30.8.2010 4:51

Uuden taantuman uhka on saanut sijoittajat pelkäämään, että yleinen hintataso kääntyy laskuun maailmantalouden kannalta merkittävissä maissa.

Ilmiötä kutsutaan deflaatioksi. Se olisi taloudelle hyvin haitallinen, sillä ihmiset ja yritykset alkavat jarrutella kuluttamista, jos odottavat hintojen laskevan

"Deflaatio on nyt ilmiselvä vaara koko maailmantaloudelle, jos se alkaa jossain tärkeässä maassa", sanoo Aalto-yliopiston kansantaloustieteen professori Pertti Haaparanta.

Tuhoisaa jälkeä deflaatio tekisi Yhdysvalloissa, jossa uuden taantuman pelko on nyt voimakas.

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke sanoi toisaalta perjantaina, ettei deflaatio ole maassa merkittävä uhka. Hän ei kuitenkaan sulkenut pois sen mahdollisuutta.


Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.