2.9.2008 18:14 | Päivitetty: 2.9.2008 20:48
Helsinki/Ljubljana. Slovenian pääministeri Janez Janša kiistää, että hän olisi ottanut vastaan lahjuksia suomalaiselta puolustusvälineyhtiö Patrialta.
Pääministerin kanslian mukaan Yleisradion MOT-ohjelman maanantaina esittämät syytökset ovat täysin vääriä ja absurdeja. Janša vaatii Yleisradiolta anteeksipyyntöä ja selitystä.
"Päätämme jatkotoimista, kun näemme, miten he reagoivat, Janša sanoi tiedotustilaisuudessa.
Lahjusväitteet liittyvät Patrian ja Slovenian panssariajoneuvokauppoihin.
MOT:n mukaan Patria maksoi lahjuksia yhteensä 21 miljoonaa euroa. Rahaa päätyi myös Slovenian puolustusministeriön virkamiehille.
Suomen ja Slovenian viranomaiset aloittivat Patrian panssariajoneuvokauppoja koskevat tutkimukset keväällä. Slovenian hallitus lopetti kuitenkin sittemmin lahjusjutun parlamentaarisen tutkinnan.
Patria vaihtoi toimitusjohtajaa lahjusjupakan vuoksi viime kuun puolivälissä. Jorma Wiitakorven tilalle tuli Heikki Allonen.
Yleisradion tietojen mukaan keskusrikospoliisi epäilee Wiitakorpea lahjusten antamisen lisäksi myös yritysvakoilusta.
Lahjusepäilyt koskevat Patriaan kuuluvien yhtiöiden kauppoja myös Egyptiin.
Stubb joutui slovenialaisten pyöritykseen 5.9.2008
Slovenia uhkaa jäädyttää Patria-sopimuksen 5.9.2008
Slovenialta nootti Suomelle Ylen lahjusväitteistä 4.9.2008
Slovenian hallitus aikoo haastaa Ylen johdon oikeuteen 3.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi