torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Sormitietokone voitti HS:n nimikilpailun

24.12.2010 7:00

Jussi Partanen

Anne Saarikalle kokeili ensimmäistä kertaa laitetta, jonka hän nimesi sormitietokoneeksi.

Anne Saarikalle kokeili ensimmäistä kertaa laitetta, jonka hän nimesi sormitietokoneeksi.

Helsingin Sanomien nimikilpailu, jossa etsittiin tabletiksi kutsutulle laitteelle uutta nimitystä, osoittautui suursuosituksi.

Kilpailuun tuli yli 11 900 vastaussähköpostia, jotka sisälsivät yli 6 700 eri nimiehdotusta. Vastausaikaa oli noin viikko. Suosio yllätti Helsingin Sanomien päätoimittajan Reetta Meriläisen, joka osallistui kilpailun voittajan valintaan.

"Odotin joitain satoja ehdotuksia, mutta määrä oli aivan uskomaton", hän sanoo. Kilpailun vastausaika päättyi itsenäisyyspäivänä.

Voittajaksi kilpailussa valittiin "sormitietokone". Valinnan teki raati, johon kuuluivat Meriläisen ohella Helsingin Sanomien uutispäällikkö Samuli Leivonniemi, taloustoimittaja Olavi Koistinen ja kielenhuollosta vastaava toimittaja Ville Eloranta sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija Minna Haapanen.

Yleistajuinen sana kiteyttää raadin mielestä hyvin sen, mikä on "tablettien" ominaispiirre verrattuna tietokoneisiin ja matkapuhelimiin. Sormitietokoneita käytetään nimenomaan sormen pyyhkäisyillä ja näpäytyksillä.

Tämä pätee myös esimerkiksi moniin matkapuhelimiin, muttei ole niitä kategorisesti määrittävä tekijä.

Sormitietokonetta ehdotti kolme ihmistä, mikä oli kilpailun osallistujamäärään nähden vähän. Kilpailun pääpalkinto, Applen iPad-sormitietokone, arvottiin heidän välillään. Arvonnan voitti porilainen Anne Saarikalle. Muut sormitietokonetta ehdottaneet osallistujat, Harri Nordell Paraisista ja Luka Vähäsarja Kokkolasta, palkittiin kirjapalkinnolla.

Lisäksi kymmenelle osallistujalle arvottiin elokuvalippuja. Palkituille on ilmoitettu voitosta.

Yleisin nimiehdotus oli "lätty", jota ehdotti 504 vastaajaa. Seuraavaksi yleisimmät ehdotukset olivat läpykkä, läpyskä, lukuri, lukkari, pannari ja täppäri.


Lisää kilpailusta ja nimiehdotuksista perjantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.