10.6.2008
Stefan Lindforsin suunnittelema rinkelimallinen pullo tulee kauppoihin elokuussa. Osa myynnistä saaduista tuotoista käytetään Itämeren suojeluun.
"Sen nimi on Plup - niin kuin ääni joka kuuluu kun heittää kiven
veteen", muotoilija
Stefan Lindfors selitti uuden tuotteensa
paljastustilaisuudessa maanantaina.
Lindfors keksi pullon uudelleen: laittoi sen vaakatasoon ja teki keskelle reiän. Uusi pullo on kuin rinkeli, tai pelastusrengas. Pelastusrengas Lindforsilla olikin mielessä, sillä pullo on suunniteltu pelastamaan Itämeri. Jokaisen pullon myynnistä annetaan 10 senttiä Itämeren suojeluun Elävä Itämeri -säätiölle (Baltic Sea Action Group). Pullon korkki puolestaan muistuttaa meritähteä.
Paljastustilaisuus Lasipalatsin Palmusalissa keräsi runsaasti julkisuuden henkilöitä.
Idea Itämeren hyväksi suunniteltavasta uudesta pullosta tuli musiikkituottaja Jon Wesamaalta, joka pyysi Lindforsia suunnittelijaksi. Nyt miehet omistavat pulloja valmistavan Plup-yrityksen. Mukana on myös kirjailija ja mainosalan ammattilainen Markku Rönkkö.
Yhtiön tuotantolinja on rakenteilla, ja lähdevedellä täytetyt Plup-pullot tulevat ensimmäisenä myyntiin S-kaupoissa elokuun alussa.
Elävä Itämeri säätiön edustaja Anna Kotsalo-Mustonen muistutti, että Itämeren pelastamiseksi tarvittavat varat ovat miljardiluokkaa. "Vaikka Plup myisi kuinka hyvin, se ei vielä riitä. Julkisen ja yksityisen sektorin on yhdistettävä voimavaransa. Itämeri on moniongelmainen potilas."
Wesamaan mukaan 10 senttiä on veden myynnistä jo merkittävä lahjoitus, sillä "vesikaupassa pelataan senteillä." Ympäristönäkökulman lisäksi "tarkoitus on silti tehdä myös kannattavaa bisnestä", Wesamaa toteaa.
"Luontoa tullaan auttamaan myös ulkomailla. Kohteet valikoituvat kunkin maan ympäristön tilan mukaan", Stefan Lindfors visioi.
Lindfors esitteli innoissaan erilaisia tapoja kantaa ja pinota pulloja. Plupin voi kiinnittää vyöhön tai reppuun, pullojen läpi voi pujottaa narun ja kantaa samalla useita pulloja tai niitä voi pinota jääkaappiin talouspaperitelinettä muistuttavaan keppiin. "Pullon voi käyttää uudelleen vaikka lasten kylpyleluna tai verkon kohona", Lindfors ehdotti.
Plup-pullo on valmistettu kierrätettävästä hdpe-muovista, josta tehdään myös mehutiiviste-, ketsuppi- ja pesuainepulloja. Plup läpäisee pullonpalautuskoneet, mutta koska Suomen Palautuspakkaus hyväksyy vain pet-muovista tehdyt pullot, Plup ei sisällä panttia. Pullot voi palauttaa myös hdpe-muovin keräysastiaan, eli energiajätteisiin.
Pullojen vesi tulee Pohjanmaalta Lestijärven lähteeltä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi