12.2.2009 9:20
Stora Enson Summan tehdasalue.
Stora Enso myy Haminassa sijaitsevan Summan tehdaskiinteistönsä Googlelle.
"Suunnittelemme Haminaan konehallia. Samantyyppistä hallia rakennamme tällä hetkellä Belgiaan. Itävallassa meillä on myös vastaavia suunnitelmia", kertoo Googlen viestintäpäällikkö Kay Oberbeck.
Hän ei suostu kertomaan kuinka monta konehallia Googlella on tällä hetkellä Euroopassa. Yhtiöllä on jo tuotekehitystä kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa ja Suomessa. Täällä on ennestään vain myyntikonttori.
Uuden palvelinhallin työllisyysvaikutuksista ei vielä ole tarkkaa tietoa.
Kaupan arvo on 40 miljoonaa euroa, paperijätti ilmoitti torstaina.
Kauppa on tarkoitus saattaa loppuun maaliskuun loppuun mennessä.
Stora Enso ja hakukoneyhtiö ovat sopineet, että osa paperitehtaan rakennuksista siirretään Haminan kaupungin omistukseen ja otetaan muuhun teolliseen käyttöön.
Kauppa parantaa Stora Enson käyttökatetta arviolta 38 miljoonalla, yhtiö ilmoittaa.
STT:n haastatteleman talousjohtaja Markus Rauramon mukaan Stora Enson kannalta oli hienoa, että koko tehdasalueelle löydettiin nyt ratkaisu.
"Olen vilpittömän iloinen ostajan löytymisestä", Rauramo sanoo.
Paperintuotanto Summassa loppui tammikuussa 2008 eikä sitä ole tarkoitus jatkaa. Google ilmoittaa myöhemmin tarkemmin mitä tehtaalle tapahtuu.
Kun paperitehtaan toiminta lopetettiin, Haminasta katosi 450 työpaikkaa.
Google haluaa konesalin tuulivoimaloiden läheisyyteen 12.2.2009
Kaupunginjohtaja: Haminassa ei jääty voivottelemaan 12.2.2009
TIETOKULMAVerkon suosituin hakukone 12.2.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi