19.1.2009 9:12 | Päivitetty: 19.1.2009 14:59
Stora Enso harkitsee tuhansien lomautuksia. Kuvassa Kaukopään tehtaat.
Stora Enso aloittaa Suomessa neuvottelut isoista lomautuksista. Yt-neuvottelujen piirissä olevien määrä saattaa ylittää 5 000 henkilöä, yhtiö arvioi.
Lomautusten tarve ja pituus täsmentyvät yhtiön mukaan paikallisissa neuvotteluissa. Stora Enson yksiköt kutsuvat itsenäisesti neuvottelut koolle ja kertovat henkilöstölle lomautustarpeen laajuuden ja syyt.
Tietoja lomautusten määrästä tulee tipoittain eri paikkakunnilta, kun neuvottelut etenevät.
Stora Enso on jo syksyllä rajoittanut merkittävästi paperi- ja kartonkituotteiden sekä sellun ja sahatavaran tuotantoa. Tuotannonrajoitukset jatkuvat keväällä.
"Meillä on kaikissa tuotealueissa näkyvissä seisokkien tarpeita tuotteiden kysynnästä johtuen", Stora Enson Suomen maajohtaja Juha Vanhainen kertoo.
"Nämä ovat tämän talven ja kevään näkymiä tällä hetkellä. Toivotaan, että tuotteiden kysyntätilanne piristyisi ja sitä kautta tarve pysäyttää tuotantoa ja lomauttaa minimoituisi", Vanhainen kertoo.
Yhtiö kertoi maanantaina myös, että sen loka–joulukuun tulokseen kirjataan 670 miljoonan euron arvonalennus. Vanhaisen mukaan lisätietoa arvonalennuksen syistä annetaan helmikuisen tuloskatsauksen yhteydessä.
Metso vähentää lähes joka kolmannen paperikonetyöpaikan 19.1.2009
Sanoma News aikoo vähentää 100–200 työntekijää 19.1.2009
SRV Yhtiöt aloittaa yt-neuvottelut 19.1.2009
Rautaruukilta tulosvaroitus 19.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi