sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Stora Enso lupaa lisätietoja Kiinan väkivaltaisuuksista täksi viikoksi

26.4.2009 13:57 | Päivitetty: 26.4.2009 15:52

petteri tuohinen / hs

Hepun kaupungissa Kiinassa roikkui lippu, jossa kansalaisia kehotetaan tukemaan Stora Enson metsäprojektia, jonka sanotaan tuovan hyvinvointia alueelle.

Hepun kaupungissa Kiinassa roikkui lippu, jossa kansalaisia kehotetaan tukemaan Stora Enson metsäprojektia, jonka sanotaan tuovan hyvinvointia alueelle.

Metsäyhtiö Stora Enso odottaa saavansa tällä viikolla lisää tietoja Kiinassa yhtiöön liitetyistä väkivaltaisuuksista. ”Meidän täytyy tietää tästä enemmän jo ensi viikon aikana”, Stora Enson viestintäjohtaja Lauri Peltola sanoo ja vakuuttaa, että tutkimukset asian tiimoilta ovat käynnissä. ”Meidän on selvitettävä, mitä siellä on oikeasti tapahtunut.”

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina yhtiön mahdollisista kytköksistä väkivaltaisiin maankäyttökiistoihin Kiinassa Guangxin maakunnassa, missä Stora Enso on toiminut vuodesta 2002 lähtien. Stora Enson mukaan yhtiö ei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa toiminta-alueillaan.

Peltolan mukaan yhtiö aikoo ryhtyä selvitystöihin itse, jotta totuus tapahtumista saataisiin selville. Hän muistuttaa, että tutkimus vie aikaa alueen maantieteellisen laajuuden ja suuren väkiluvun vuoksi. Lisäksi alueella on useita samannimisiä kyliä.

Voi olla, ettei Stora Ensolla tai paikallisten syyttämillä Kiinan viranomaisilla ole väkivaltaisuuksien kanssa mitään tekemistä, Peltola sanoo. ”On mahdollista, että näiden takana on kolmas osapuoli, joka ei ole millään lailla meidän vaikutuspiirissämme.”

Kun selvitystyöt tuottavat tulosta, yhtiö ryhtyy mahdollisimman pian ”tarvittaviin toimenpiteisiin”.

Peltolan mukaan mahdolliset väärinkäytökset ovat ”lähtökohtaisesti vakavia”, sillä Stora Ensolla on hänen mukaansa maailmalla maine vastuullisena metsäyhtiönä.

Storsa Enson periaatteiden mukaan yhtiön tulee toimia joka puolella samalla moraalitasolla ja -säännöillä kuin Suomessa, hän painottaa.

Stora Enso suunnittelee alueelle sellu- ja paperitehtaan rakentamista, mutta lopullista investointipäätöstä ei ole vielä tehty. Tehdas käyttäisi raaka-aineena eukalyptuspuita, joiden viljelyn tieltä on raivattu kyläläisten omia peltoja. Kyläläiset eivät koe saaneensa riittäviä korvauksia, ja viranomaiset ovat vastanneet heidän vastarintaansa väkivalloin.

Suomen valtio on yksi Stora Enson pääomistajista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.