17.1.2008 7:34
Metsäyhtiö Stora Enso selvityttää vielä kerran, millaista uutta liiketoimintaa Kemijärven ja Summan lakkautettavien sellu- ja paperitehtaiden tilalle voidaan järjestää. Työtä varten yhtiö on palkannut konsultti- ja tilintarkastusyhteisö Ernst & Youngin, jonka tehtävänä on arvioida jo tehtyjen esitysten taloudellista mielekkyyttä.
Kemijärven tehtaiden työntekijöiden mielestä konsultin tutkimuksesta ei ole mitään hyötyä, jos puunjalostus rajataan vaihtoehtojen ulkopuolelle.
Stora Enson Suomen-maajohtajan Aulis Ansaharjun mukaan konsulttia tarvitaan siksi, että yhtiölle on lähetetty paljon ehdotuksia, miten tehdasrakennuksia ja niiden koneita voidaan käyttää hyväksi. "Omat resurssimme eivät kerta kaikkiaan riitä analysoimaan ajatusten teknistä ja taloudellista kantavuutta. Tarvitsemme apua", hän sanoo.
Viime lokakuussa Stora Enson johto kertoi varsin kattavasti, miksi tuotanto Kemijärvellä ja Summassa päättyy. Viesti ei kuitenkaan ole mennyt perille.
Ansaharjun mukaan konsernin johdossakin on ihmetelty, miksi lokakuussa esitetyt perustelut eivät riitä.
Ernst & Youngille on Ansaharjun mukaan annettu muutamia viikkoja, kenties kuukausiakin, aikaa raportin työstämiseen. Pahimmassa tapauksessa tehtaat on ajettu alas ennen kuin selvitykset on kirjoitettu. "Niinkin voi käydä, mutta pyrimme siihen, että osa olisi valmiina sitä ennen."
Ernst & Young tunnetaan parhaiten tilintarkastuksistaan eikä teknisestä osaamisestaan. "Ne käyttävät tietysti meidän teknisiä henkilöitä apunaan. Lähinnä he arvioivat bisnestapauksia."
Kemijärven tehtaan työläisten puhemies Juha Pikkarainen arvostelee konsulttityön perusoletuksia, joiden mukaan pohjoisen puuta ei jalosteta massaksi paikan päällä.
"Mitä helvetin itua sellaisessa tutkimuksessa on? Palkatkoot minut. Minäkin voin tehdä kaikenlaista touhua", Pikkarainen sanoo.
Hän ei luota Stora Enson teknisten asiantuntijoiden pätevyyteen. "Sieltähän se asiantuntemus varmasti löytyykin! Me olemme nimenomaan osoittaneet, että siellä sitä ei ole."
Pikkarainen vaatii selvittäjäksi puolueetonta tahoa, esimerkiksi Pöyryn konsulttitoimistoa. "Niillä on eniten asiantuntemusta."
Stora Enso sulkee erittäin nopeaan tahtiin Summan ja Kemijärven 17.1.2008
Paperiliitto valmis lakkoon tehtaiden säilyttämiseksi 17.1.2008
Toimihenkilöt painostavat viittä yritystä Stora Enson vuoksi 17.1.2008
Stora Enson toimihenkilöt marssivat ulos 17.1.2008
Kemijärveläiset taistelevat tulevaisuudestaan 3.11.2007
Stora Enson sellutehtaan yt-neuvottelut päättyivät Kemijärvellä 16.1.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi