22.4.2009 5:00
Jukka Härmälä
Stora Enson entinen toimitusjohtaja Jukka Härmälä, 62, nousee 57 000 euron kuukausieläkkeellään suomalaisten oloneuvosten kärkeen tai peräti ykköseksi. Todellisuudessa Härmälän eläke on tätäkin suurempi, sillä hän siirsi osan palkastaan kansainväliseen eläkejärjestelyyn, jonne ehti kasaantua yli 300 000 euroa.
Härmälän runsaan eläkkeen taustalla ovat korkea palkka ja poikkeuksellisen muhkea eläkeprosentti. Valtio-omisteinen Stora Enso teki Härmälän kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän saa 66 prosenttia loppupalkastaan eläkkeenä 60 vuoden iästä lähtien.
Normaalisti suomalaiset saavat eläkkeenä 60 prosenttia palkastaan 63 vuoden iässä.
Reilun 57 000 euron kuukausieläkkeen päälle Härmälä nostaa palkastaan säästämäänsä kansainvälistä eläkettä.
Näin vuorineuvoksen eläke on reilut 58 000 euroa.
Luku lienee Suomen ennätys. Parhaiten ansaitsevaa eläkeläistä ei tilastoista voi tarkistaa, sillä Eläketurvakeskus laskee vain lakisääteiset eläkkeet eikä kerro niidenkään saajia.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok) korosti tiistaina, että Härmälän eläkesopimus on tehty jo kymmenen vuotta sitten. Hän sanoo "ymmärtävänsä niitä, joiden mielestä eläke on korkea".
Häkämies ei sulkenut suoraan pois mahdollisuutta, että Härmälän eläkettä voitaisiin kohtuullistaa.
"En osaa suoralta kädeltä sanoa, voiko hänen eläkkeeseensä enää puuttua. Mutta onhan työeläkkeisiinkin tartuttu ja koskettu maan sivu", Häkämies muotoilee.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi