27.4.2009 23:00
Metsäyhtiö Stora Enso lähettää Kiinan maajohtajansa Song Wangqiun Guangxin maakuntaan selvittämään väitteitä, joiden mukaan paikallisia asukkaita on pahoinpidelty, kun he vastustivat Stora Enson eukalyptusplantaasin perustamista.
Stora Enson viestintäjohtajan Lauri Peltolan mukaan maajohtaja käy läpi kaikki asiat, joista paikalliset Stora Ensoa syyttävät.
"Hän menee kyliin ihmisten luokse ja selvittää, mitä on tapahtunut", Peltola sanoo.
Maakiistat paikallisten kanssa ovat tuttuja niin Stora Ensolle kuin muillekin metsäyhtiöille.
Stora Enso joutui viime vuonna syytöksien kohteeksi Brasiliassa, kun se hankki maata puuviljelmilleen.
Toinen metsäjätti, UPM, puolestaan on ollut ongelmissa Indonesiassa, jossa sen kumppania Aprilia on syytetty sademetsien hakkuusta. Metsä Botnialla on edelleen menossa kiista paikallisten kanssa Uruguayssa.
Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että eteläkiinalaisen Hepun kaupungin ympäristössä asukkaat ovat menettäneet omia viljelysmaitaan, kun Stora Enso on ottanut maat käyttöönsä ja istuttanut tilalle eukalyptuspuita, joita yhtiö käyttää sellun raaka-aineena.
Metsäyhtiöiden maakiistoista maailmalla kerrotaan lisää tiistain Helsingin Sanomissa. Keskustelu jatkuu myös Radio Helsingissä klo.13.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi