16.4.2009
Työ- ja elinkeinoministeriössä on löydetty ratkaisumalli, jolla
voitaisiin hillitä kaupan liiallista keskittymistä sunnuntaikaupan
vapautuessa.
"Tutkimme, miten keskittymistä voitaisiin rajoittaa kilpailulain puitteissa", työministeri Tarja Cronberg (vihr) kertoi keskiviikkona.
Se tarkoittaisi, että pitkään kiistelty sunnuntaikaupan vapauttaminen voisi nytkähtää eteenpäin.
"Uskon, että ratkaisu löytyy nyt nopeasti."
Cronberg arvioi tuovansa ehdotuksen uudeksi liikeaikalaiksi hallituksen käsittelyyn toukokuussa. Ehdotuksen piti valmistua jo helmikuussa, mutta hallituspuolueiden kiistely kauppojen aukiolosta on viivästyttänyt lakimuutosta.
Erityisesti vihreiden pelko on ollut, että sunnuntaikaupan lisääminen tukee suuria kauppoja ja heikentää samalla lähikauppaa. Liiallinen kaupan keskittyminen on ollut myös keskustan huoli.
Kompromissin muodostamista on hidastanut se, että hallituspuolueista vihreillä ja keskustalla on ollut vaikeuksia muodostaa yksi yhtenäinen kanta asiaan. Puolueiden sisällä on ollut ristikkäisiä mielipiteitä.
Keskusta on nyt saanut linjattua oman kantansa. Asian uutisoi keskiviikkona Kauppalehti.
Keskusta on valmis sunnuntaikaupan vapauttamiseen kaupan työntekijöiden (Pam) ja Kaupan liiton syksyllä solmiman sopimuksen mukaisesti. Sopimus sallii alle 400 neliön kaupoille vapaan aukiolon, vaikka yötä myöten. Isommat kaupat saisivat olla auki arkisin kello 7-21, lauantaisin 7-18 ja sunnuntaisin kuusi tuntia 12-18.
Keskusta kuitenkin asettaa sunnuntaikaupan laajentamisen ehdoksi investointitukien lisäämisen kyläkaupoille.
Keskusta myös edellyttää, ettei kunnille tule lisäkustannuksia, jos laajemmat aukioloajat lisäävät päivähoidon tarvetta. Lisäksi puolue vaatii, että kauppakeskusten erikoiskauppojen on saatava pitää liikkeensä kiinni niin halutessaan
Myös Cronbergin mukaan erikoiskauppakysymys on ratkaistava, ennen kuin sopu on valmis.
Nyt monen kauppakeskuksen vuokrasopimuksessa vaaditaan pieniä erikoisliikkeitä olemaan auki samoihin aikoihin kuin muukin kauppakeskus. Cronberg myöntää, että asian ratkaiseminen on vaikeaa.
Keskustan ja vihreiden kohdalla kyse on siis siitä, millä ehdoin ne ovat valmiita hyväksymään Pamin ja Kaupan liiton sopimat laajemmat aukioloajat.
Sopimusoikeuteen puuttumisessa tai kilpailun rajaamisessa ei kuitenkaan voida mennä liian pitkälle, sillä ehtojen pitää sopia myös kokoomukselle ja Rkp:lle.
Tarkoitus on, että lakiesitys ehtisi eduskunnan käsittelyyn vielä ennen kesälomia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi