lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Suomalaiset ottavat enemmän velkaa kuin heillä on tuloja

31.10.2008 21:47

Suomalaiset elävät yhä enemmän velaksi. Velkaantumisaste eli velkojen suhde tuloihin ylitti jo viime vuoden puolella sadan prosentin. Toisin sanoen suomalaiset ottavat velkaa enemmän kuin heillä on nettotuloja vuodessa.

Läheskään kaikilla suomalaisilla velkaa ei ole. Velkarahalla eletään kuitenkin reilusti yli puolessa kaikista kotitalouksista. Se on kymmenisen prosenttia suurempi määrä kuin vielä vuosituhannen alkupuolella.

Velkaisten kotitalouksien velkaantumisaste nousee 144 prosenttiin. Velkaisimpia ovat 25–34-vuotiaat, mutta vielä seuraavassakin ikäluokassa, 35–44-vuotiaiden joukossa suuri velka on tuttu juttu.

Suurin syy suomalaisen velkaan on oma koti. Asuntolainojen osuus kaikista veloista oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan 71 prosenttia vuonna 2006. Vuosituhannen alusta asuntovelat ovat kaksinkertaistuneet ja asuntovelallisten määrä kasvanut viidenneksen.

Asuntovelkaisten määrän kasvu 2000-luvulla johtuu yleistyneistä pitkistä lainoista, alhaisista koroista sekä pankkien kilpailusta uusista asiakkaista. Lainaa on saanut ilman omaa säästöosuutta ja sitä on saanut pitkäksi ajaksi, jopa yli 30 vuodeksi. Töitäkin on nousukaudella ollut sen kun on ennättänyt tehdä. Miksi siis kärvistellä vuokranantajan armoilla, kun omankin asunnon saa?

Myös asenteet velanottoa kohtaan ovat muuttuneet.

"Suomessa on perinteisesti ollut hyvin konservatiivinen velkakulttuuri, on ollut ajatus, että velka pitää maksaa heti pois. Ajattelumaailma on osittain muuttunut, mutta niin on lainamarkkinakin", sanoo Suomen Pankin ekonomisti Risto Herrala.

Ajattelutavan muutos näkyy muun muassa siinä, että entistä useampi on hankkinut omistusasunnon, vaikka omaa rahaa ei ole ollut euron euroa. Eikä ensiasunnoksi hankita välttämättä enää pientä yksiötä alkovilla vaan se unelmien omakotitalo.

Asuntovelallisten velkaantumisaste lähentelee jo 200 prosenttia. Viidenneksellä kaikista velat olivat kolminkertaiset tuloihin verrattuna vuonna 2006.

Suurimman velkataakan kantavat nuorimmat: alle 25-vuotiaista asuntovelallisista yli puolella velat olivat kolminkertaiset tuloihin nähden ja viidenneksellä velat olivat peräti viisinkertaiset vuosituloihin verrattuna.

Hurjiin asuntovelkamääriin on tietenkin syynä se, että asuntojen hinnat ovat nousseet huomattavasti enemmän kuin tulot. Mutta on suomalaisilla muutakin velkaa: lainaa on otettu esimerkiksi kesämökkiä, autoa, opiskelua tai ihan vain päivittäistä kuluttamista varten.

Kulutusvelkaa oli vuonna 2006 yli miljoonalla kotitaloudella keskimäärin 17 000 euroa. Kulutusvelan ja -velallisten määrä on kasvanut reippaasti vuosituhannen alusta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.