8.9.2009 13:36 | Päivitetty: 8.9.2009 16:40
Suomalaiset ovat hurahtaneet mokkuloihin, selviää Viestintäviraston uusimmasta markkinakatsauksesta. Viraston mukaan suomalaisilla on jo 664 000 mobiililaajakaistaa, joka on 35 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Aivan kaikki näistä eivät tosin ole tietokoneissa käytettäviä mokkuloita vaan osa nopeista yhteyksistä löytyy myös matkapuhelimista.
Myös matkapuhelinverkoissa siirretyn datan määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.
Dataa siirrettiin tämän vuoden alkupuoliskolla 70 prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinä–joulukuussa.
Viestintäviraston määritelmän mukaan mobiililaajakaistaksi luetaan kaikki yli 256 kilobittiä sekunnissa dataa siirtävät liittymät.
Hitaampia, tavallisia 3g-matkaviestinliittymiä suomalaisilla on jo 2,5 miljoonaa.
Myös niillä voi siirtää dataa eli esimerkiksi ladata tiedostoja tai selata internetiä.
Kaiken kaikkiaan matkapuhelinliittymiä on jo 7,3 miljoonaa eli lähes puolitoista liittymää jokaista suomalaista kohti.
Operaattoreiden markkinaosuuksissa tapahtui alkuvuonna keikahdus, kun Elisa nousi suurimmaksi operaattoriksi 38 prosentin markkinaosuudella. Aiemmin ykköspaikka piti TeliaSonera.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi