sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ruotsi aloitti ulkomaanpuheluiden ja sähköpostien seurannan

1.12.2009 6:00

FRA

FRA käyttää signaalien nappaamiseen ilmasta kahta Ruotsin puolustusvoimien lentokonetta, joista toinen Gulfstream IV on kuvassa.

FRA käyttää signaalien nappaamiseen ilmasta kahta Ruotsin puolustusvoimien lentokonetta, joista toinen Gulfstream IV on kuvassa.

Ruotsin valtion radiotiedustelu FRA alkoi viime yönä seurata ja avata kaikkea valtakunnanrajan ylittävää puhelu- ja sähköpostiliikennettä. Suomen suojelupoliisin arvion mukaan valtaosa suomalaisten ulkomaille suuntautuvasta puhelin- ja internet-liikenteestä kulkee Ruotsin kautta, joten ruotsalaisviranomaiset pääsevät halutessaan kuuntelemaan sitä.

Ruotsalaiset voivat myös vaihtaa tietoja ulkomaisten tiedustelupalvelujen kanssa, joten suomalaisten viestintätietoja voi päätyä ulkomaisten tiedustelupalveluiden haltuun.

Suomen viestintäviraston verkkojen ja turvallisuusalueen johtaja Timo Lehtimäki arvioi, että entistä suurempi osa suomalaisesta tietoliikenteestä on viime yön jälkeen ulkomaisen tiedustelun kohteena, sillä suuret runkoverkot menevät Ruotsin kautta.

Viestintävirastolla ei ole käytettävissään Ruotsin kautta välitettävän liikenteen tarkkaa prosentuaalista osuutta kaikesta tietoliikenteestä.

"Määrää voidaan kuitenkin pitää hyvin merkittävänä", Lehtimäki kuvailee.

Suojelupoliisin mukaan "valtaosa" Suomen ulkomaille suuntautuvasta puhelin- ja internetliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Supon arvion mukaan lisäksi kotimaanliikenteestä joissakin poikkeustilanteissa vähäinen osa kulkee Ruotsin kautta.

Näin ollen FRA pääsee halutessaan kuuntelemaan tätä liikennettä, Supo arvioi.

Telia Sonera ja muut Ruotsin operaattorit joutuvat lain mukaan antamaan FRA:n käyttöön tiedot verkoistaan sekä liikenteestään ja osoittamaan FRA:lle kytkentäpaikat, joista tietoliikenteen saa imaista analysoitavaksi vaikka reaaliajassa.

Viestintäviraston arvion mukaan suomalaiset salaavat viestejään vielä suhteellisen harvoin.


Lisää Ruotsin FRA:n urkinnasta tänään Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.