sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Suomeen tuotu kissoista tehtyjä leluja

20.11.2006 22:05

BRYSSEL. Suomen markkinoille on tänä syksynä tuotu Kiinasta satoja kissanturkista valmistettuja kissa-pehmoleluja. Lisäksi tulli on tavannut yhden 30 kappaleen erän kiinalaisia kissanturkkeja, kerrotaan Tullihallituksesta.

"Niin kauan kun nämä tuotteet eivät ole kiellettyjä, ne pääsevät markkinoille", Tullihallituksesta kerrotaan.

Tulli on seurannut kotieläinturkiksista valmistettujen tuotteiden tuontia Suomeen vuoden 2005 kesästä lähtien.

Syyskuussa tulli havaitsi ensimmäiset kissanturkista valmistetut tuontierät. Koiranturkista tehtyihin tuotteisiin ei Suomessa olla törmätty.

Kissa- ja koiratuotteita on saatettu tuoda Suomeen enemmänkin, mutta väärillä tuotenimillä. Kyseiset tuontierät kun selvisivät sen perusteella, että niiden valmistusmateriaaliksi ilmoitettiin kissanturkis.

Maanantaina EU:n komissio ehdotti, että kotieläinturkiksista tehtyjen tuotteiden tuonti, vienti ja myynti kiellettäisiin kaikissa unionin 25:ssä jäsenmaassa. EU:n markkinoille on tuotu pehmolelujen lisäksi muun muassa vaatteita ja koriste-esineitä, joissa on käytetty kotieläinturkiksia. Lisäksi kissojen ja koirien turkkeja on myyty EU:ssa keinoturkiksina tai niiden on väitetty olevan jostain toisesta eläimestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.