maanantai 22.3.2010 | Vihtori  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Suomen talous kutistui selvästi EU-keskiarvoa nopeammin

10.9.2009 10:15

Bruttokansantuote väheni Suomessa vuoden 2009 toisella neljänneksellä eli huhti–kesäkuussa 2,6 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna työpäiväkorjattu kansantuote oli 9,4 prosenttia pienempi.

Suomen talous supistuu nyt selvästi nopeammin kuin EU-alueen talous keskimäärin. Vuoden toisella neljänneksellä bruttokansantuote väheni Eurostatin kokoaman ennakon mukaan EU-alueella 0,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Suomen talous on tämän vuoden alkupuoliskolla supistunut yhtä voimakkaasti kuin 1990-luvun laman alkuvaiheessa.

Tuolloin vuoden 1991 ensimmäiselle neljännekselle osunut suurin yksittäinen bruttokansantuotteen pudotus oli 2,7 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna.

Vuositasolla viime lamassa suurimmaksi bkt:n pudotukseksi mitattiin kahdeksan prosenttia.

Maatalouden arvonlisäys kasvoi Suomessa toisella neljänneksellä 13 prosenttia, mutta metsätalouden tuotanto laski 11 prosenttia. Puun markkinahakkuut olivat ennätyksellisen vähäisiä.

Jalostustoimialojen eli teollisuuden ja rakentamisen volyymi supistui 22 prosenttia toisella neljänneksellä.

Puu- ja paperiteollisuudessa alamäki jatkui arvon supistuessa 27 prosenttia vuoden takaisesta ja yhdeksän prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Metalliteollisuudessa, johon kuuluu myös elektroniikkateollisuus, arvo väheni 27 prosenttia vuoden takaisesta ja neljä prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Tukkukauppa ja moottoriajoneuvojen kauppa ovat suhdanneherkempinä vähentyneet viimeisen vuoden aikana huomattavasti voimakkaammin kuin vähittäiskauppa, jossa arvonlisäys on laskenut vain kolme prosenttia vuoden takaisesta.

Työttömyysaste oli huhti–kesäkuussa 9,6 prosenttia. Viime vuoden vastaavana aikana työttömyysaste oli 7,3 prosenttia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.