"Suomesta voisi tulla luomuviljelyn mallimaa"

siuro. Luomuviljelijä ja kuvataiteilija Osmo Rauhala on kasannut yli sadan vuoden ikäisen hämäläisen hirsitalonsa pirttipöydälle satoja luomuviljelystä ja maatalouden ympäristöhaitoista kertovia lehtiartikkeleita.

Puolentoista vuoden aikana on kirjoitettu läjäpäin artikkeleita luomutuotannosta ja sen eduista. Silti Suomen maanviljelyssä mikään ei ole muuttunut.

"Miksi", Rauhala kysyy.

Hyvä kysymys. Ja Rauhala on oikea henkilö sitä kysymään.

Hän ryhtyi luomuviljelijäksi kotitilallaan jo paljon ennen EU-jäsenyyttä, 1980-luvun lopussa. Hän on nähnyt alan muutokset ja kokenut tukipolitiikan tuulet.

Luomun peltopinta-ala on kasvanut Suomessa vain kituuttaen.

Suomalaiset joutuvat yhä etsimään luomulihaa kaupoista suurennuslasin kanssa – usein turhaan. Luomujugurttia täytyy kyykistellä kylmäkaapin alahyllyltä ja luomuperunat on nostettu tavallisten perunapussien taakse piiloon.

Toisin on monissa muissa maissa, joissa orgaanisesti tuotetuista elintarvikkeista on tehty hienoja ja näyttäviä brändejä, kauppojen sisäänvetotuotteita.

Rauhalalla on alasta myös kansainvälistä kokemusta. Hän viettää osan vuodesta New Yorkissa ateljeessaan maalaten. Takavuosina hän myös myi kaiken luonnonmukaisesti viljelemänsä viljan Yhdysvaltoihin.

Siellä maksettiin luomusta enemmän. Nyt hinnat ovat Euroopassakin nousseet. Rauhalan viime vuoden sato meni jo kokonaan Eurooppaan.

Luomuviljatilojen katteet ovat jo parempia kuin tavanomaisilla tiloilla. Kun tehotuotantotilan käyttökate oli keskimäärin 21 600 euroa vuonna 2007, luomutilallinen ansaitsi tuotannollaan keskimäärin 27 100 euroa, kertoo Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus.

Kysyntää olisi Suomessakin. Suomen Ruokatiedon mukaan kaupasta ostettujen luomutuotteiden arvo on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2000. Viime vuonna kuluttajat ostivat luomutuotteita jo 74,2 miljoonalla eurolla.

Muutokset ovat silti hitaita.

"Mikään ei muutu, koska ruuan kulutusta ohjataan yhä ylhäältä", Rauhala väittää.

Hänen mukaansa kuluttaja voi valita parin eri kääreen väliltä. Neljä yritystä jalostaa valtaosan kotimaisesta maidosta, lihasta ja viljasta. Tuotteet myydään kahden kauppaketjun kautta. Raaka-aineen tuotantoa taas säätelee valtio tukien avulla, Rauhala selvittää.

Viime vuonna luomutilat saivat lisää etua, koska esimerkiksi väkilannoitteiden hinnat kaksinkertaistuivat. Luomutilat käyttävät niiden sijaan eloperäisiä lannoitteita.

Tarjonta on hänen mukaansa "täysin keskusjohtoisissa käsissä". Suomen elintarviketuotanto, jalostus ja kauppa eivät toimi tavallisen kysynnän ja tarjonnan lain mukaan, kun toimijoita on niin vähän.

"Kuluttaja on siis alamainen, ei kuningas", Rauhala toteaa.

Syyt ovat hänen mukaansa historiassa. Ruuasta tuli presidentti Urho Kekkosen aikana sisäpoliittinen työkalu.

"Luotiin järjestelmä, jota valtio keskitetysti johtaa."

"Jos jokin meni pieleen, ylijäämiä voitiin viedä Neuvostoliittoon. Kansa tottui siihen, että syödään mitä tarjotaan. Kauppa ei ole halunnut tarjota luomua näyttävästi, joten tuotanto ei ole päässyt kasvamaan", Rauhala erittelee.

Oligopolistisessa eli harvainvaltaan perustuvassa tilanteessa päätökset voidaan Rauhalan mielestä tehdä perinne- ja tunnepohjalta vallitsevan politiikan tarpeisiin.

"Ei ole tarvetta luoda uusia tuotteita ja niille kysyntää. Samasta syystä valtio tukee tehomaataloutta, vaikka se rehevöittää vesiä, kuluttaa paljon energiaa ja on katteiltaan huonompi vaihtoehto kuin luomu."

Myös täkäläinen ruokateollisuus on hyljeksinyt luomua.

Esimerkiksi tamperelainen Talkion leipomo panosti luomuun 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Viidessä vuodessa liikevaihto kaksinkertaistui. Talkio aloitteli jopa luomunäkkileivän vientiä Tanskaan.

Sitten iso kilpailija, Fazer, osti leipomon 1997. Fazerin omistuksessa Talkion luomulinjat ja suositut leipämerkit lakkautettiin.

"Luomun merkitys on liiketaloudellisesti liian pieni koko maan mittakaavassa", Fazer selittää. Leipomotkin ovat isoja yksiköitä.

Suomalainen ilmasto sopisi hyvin luomuviljelyyn, koska meillä ei tarvita tuholaismyrkkyjä yhtä lailla kuin etelämmässä. Täkäläisellä maataloudella on valmiiksi hyvä maine. Toistaiseksi täällä ei ole ollut hullun lehmän tautia eikä dioksiiniskandaalia.

Nyt olisikin Rauhalan mielestä tuhannen taalan paikka tehdä Suomesta luomuviljelyn edelläkävijä. Luomun kysyntä kasvaa koko ajan maailmalla, mutta mikään maa ei ole vielä onnistunut luomaan maataloustuotteilleen puhtaan ruuan brändiä.

"Pitäisi toimia nyt heti, ennen kuin joku Uusi-Seelanti täyttää markkinaraon."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi