torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Suomi arvioitiin taas vähiten korruptoituneeksi

26.9.2007 12:02

Suomi on yhä maailman vähiten korruptoitunut maa. Transparency International -järjestön selvityksessä suomalaisviranomaisten arvioidaan yhdessä tanskalaisten ja uusiseelantilaisten kollegoidensa kanssa olevan vähiten alttiita lahjonnalle.

Toistuvista kärkisijoista huolimatta järjestö arvioi Suomen korruptiotilanteen hieman huonommaksi kuin aiemmin.

"Se johtunee pääosin muutamista viime vuosina julkisuuteen nousseista lahjusepäilyistä. Otsikoissahan ovat olleet niin Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan oopperareissut kuin Vaasan kaupunginjohdon Saariselän matkat", sanoo Transparency Suomi -järjestön varapuheenjohtaja Antti Pihlajamäki.

Kaikki Pohjoismaat pääsevät 180 maan vertailussa kymmenen parhaan joukkoon. Ruotsi sijoittui jaetulle neljännelle sijalle, mutta itänaapuri Venäjä on vasta listan 143.

Talousmahdeista Yhdysvallat oli 20. sijalla ja Kiina ja Intia jakavat 72. sijan. Isoista euromaista Saksa on sijalla 16 ja Ranska 19.

Eniten korruptio rehottaa selvityksen mukaan Somaliassa ja Myanmarissa. Pahoin korruptoituneita maita vaivaavat usein konfliktit ja köyhyys, sillä vertailun häntäpäässä ovat myös Irak ja Afganistan.

Useat Afrikan maat taas näyttävät kyenneen kitkemään korruptiota, sillä ne ovat parantaneet sijoitustaan aiemmista vuosista.

EU-maista edistystä näyttäisi tapahtuneen Italiassa, Tšekissä ja Romaniassa.

Järjestö nostaa myös Viron ja Chilen esiin maina, jotka ovat suhteellisen köyhiä, mutta joissa korruptio ei silti rehota. Viro on listauksessa sijalla 20, kun esimerkiksi Latvia vasta sijalla 51.

Transparency Internationalin selvityksen taustalla on 14 kansainvälistä kyselyä. Arvioita kerättiin lähinnä liike-elämän edustajilta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.