19.11.2010 22:25
Kreikan keskuspankin pääkonttori Ateenassa. Suomi on lainannut Kreikalle 392 miljoonaa euroa.
Suomi on lainannut talouskriisin ja velkaantumisen kolhimille maille yhteensä 552 miljoonaa euroa, valtiovarainministeriön (vm) tiedot kertovat.
Kaikkiaan Suomi on sitoutunut lainaamaan Latvialle, Kreikalle ja Islannille yhteensä hieman yli 2,2 miljardia euroa.
Tähän mennessä Suomen myöntämiä lainoja ovat nostaneet pankkikriisistä kärsivä Islanti ja kroonisesti yli varojensa elänyt Kreikka.
Islannille Suomi on vm:n mukaan tähän mennessä lainannut 160 miljoonaa euroa ja Kreikalle 392 miljoonaa euroa. Latvia ei ole vielä nostanut lainkaan Suomen sille lupaamaa lainaa.
Suomen myöntämät lainat ovat olleet osa kansainvälisiä rahoitusjärjestelyitä, joilla on autettu talousahdinkoon joutuneita maita. Lainaeriä maksetaan sitä mukaan kuin talousahdinkoon joutunut valtio on toteuttanut yhteisesti sovittuja talouden sopeuttamis- ja säästötoimia.
Näillä näkymin Suomi maksaa seuraavan lainaerän Kreikalle tammikuussa. Lainaerän suuruus ei ole vielä tiedossa, neuvotteleva virkamies Markku Puumalainen vm:stä kertoo.
On epäselvää, koska Islanti nostaa seuraavan lainaerän. Islannissa on suunniteltu velkahelpotusten myöntämistä velkaantuneille kansalaisille.
Velkahelpotusten myöntäminen voisi lisätä Islannin valtion menoja, mikä huolestuttaa Kansainvälistä valuuttarahasto IMF, uutistoimisto Reuters kertoo. IMF valvoo Islannin talouden tasapainotusohjelmaa ja koordinoi lainojen maksatusta Islannille.
Reutersin mukaan IMF tutkii mahdollisen velkahelpotuksen vaikutuksia ja harkitsee, voidaanko Islannille myönnetyn rahoitusohjelman neljäs lainaerä panna maksuun. Kaikkiaan IMF ja Pohjoismaat ovat luvanneet lainata Islannille yhteensä 3,3 miljardia euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi