torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Suomi säilytti asemansa kilpailukykylistan kärkijoukossa

9.9.2010 10:00 | Päivitetty: 9.9.2010 10:18

Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Opiskelijat valmistautuvat luentoon Helsingin kauppakorkeakoulussa.

Opiskelijat valmistautuvat luentoon Helsingin kauppakorkeakoulussa.

Suomi sijoittuu kärkipäähän maailman kilpailukykyisimpien maiden listalla. Maailman talousfoorumin (WEF) mukaan Suomi on nyt sijalla seitsemän 139 maata käsittävässä vertailussa.

Viime vuoteen verrattuna Suomi on menettänyt sijoitustaan yhden pykälän.

Maailman talousfoorumin mukaan maailman kilpailukykyisin maa on Sveitsi. Toiseksi sijoittuu Ruotsi ja kolmas on Singapore.

Viime vuonna toiseksi listalla sijoittunut Yhdysvallat on pudonnut nyt neljänneksi. Suomen edellä ovat myös Saksa ja Japani.

Pohjoismaista kymmenen parhaan joukkoon mahtuu myös Tanska, jonka sijoitus on yhdeksäs. Norja on sijalla 14.

Finanssikriisin jälkeen ripeään talouskasvuun yltänyt Kanada on listan kymmenes.

Suomi saa vertailussa kiitosta terveiksi kuvatuista talouden rakenteistaan sekä koulutusjärjestelmästään.

Vertailuun liitetyn raportin mukaan Suomen valtionbudjetti oli vuonna 2009 liki tasapainossa ja valtion maksukyky hyvä, mikä näkyy pienenä korkoerona turvallisimpana pidettyihin valtionlainoihin.

Hyvän koulutusjärjestelmänsä ansiosta Suomi on pystynyt tuottamaan runsaasti osaavaa työvoimaa muuttuville työmarkkinoille.

Tanskaan verrattuna Suomen työmarkkinat eivät kuitenkaan jousta yhtä jouhevasti. Tanskan työmarkkinoita raportti kuvaa yhdeksi joustavimmista koko maailmassa.

Suomen taloudellisia instituutioita raportti kehuu toimiviksi ja läpinäkyviksi.

Sijoitus Maailman talousfoorumin listalla kuvaa lähinnä saavutettua tasoa, mutta ei ennakoi tulevaa. Vertailun pohjana käytetään julkisia taloustilastoja sekä talousfoorumin omaa tutkimusta, joka on tehty yhteistyössä maakohtaisten kumppaneiden kanssa.

Suomessa tutkimuskumppanina on ollut Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA.

Maailman 10 kilpailukykyisintä maata:
1. Sveitsi
2. Ruotsi
3. Singapore
4. Yhdysvallat
5. Saksa
6. Japani
7. Suomi
8. Hollanti
9. Tanska
10. Kanada

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.