sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Taantuma näkyy Myllypuron leipäjonossa

16.5.2009 23:00

Sami Kero / HS

Ihmisiä kerääntyi jonoksi Myllypuron Liikuntamyllyn luona, kun seurakunta jakoi ruokaa sitä tarvitseville toukokuussa.

Ihmisiä kerääntyi jonoksi Myllypuron Liikuntamyllyn luona, kun seurakunta jakoi ruokaa sitä tarvitseville toukokuussa.

Herttoniemen seurakunnan järjestämä elintarvikkeiden ilmaisjakelu Myllypuron metroaseman kupeessa on paisunut selvästi. Ruoka-apua jaetaan Myllypurossa tiistaisin ja perjantaisin kello 9.

Viime tiistaina ruoka-avun hakijoita oli 920, kun heitä aikaisemmin oli ruoka-avusta vastaavan Sinikka Backmanin mukaan noin 650.

Ennen elintarvikkeiden jakoa Myllypuron Liikuntamyllyn seinustalle kertyy yli satametrinen jono, joka ulottuu metroaseman uloskäynnille asti.

Kello yhdeksältä ihmiset päästetään sisään Liikuntamyllyn pihaan ja heille jaetaan ruoka-apuun oikeuttava lappu, joka toimii samalla arvontanumerona.

Ruuan jako tapahtuu sattumanvaraisessa järjestyksessä lapuissa olevien numeroiden perusteella.

Ennen ruuan jakoa pidetään aamunavaus esimerkiksi seurakunnan pastorin pitämänä.


Lisää taantuman merkkejä Helsingin Sanomien Talous-sivuilla sunnuntaina

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.